Kokeile kuukausi maksutta

Jyväskylän pesäpallostadionin kustannusarvio kasvoi

Jyväskylän Hippoksen uuden pesäpallostadionin suunnitelmat ja kustannusarvio ovat tarkentuneet syksyn aikana.

Nyt kustannusarvio on noin 6,5 miljoonaa euroa. Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti keväällä osoittaa 4 miljoonaa euroa pesäpallostadionin rakentamiseen. Osa rahoituksesta osoitettiin jo tänä vuonna tehtävään suunnittelutyöhön.

Suunnittelun alkuvaiheessa vertailutietoa kustannuksiin haettiin Joensuuhun valmistuneesta pesäpallostadionista. Suunnittelun edetessä kuitenkin selvisi, ettei Jyväskylässä päästä yhtä edullisesti kuin pari vuotta aiemmin valmistuneella Joensuun Kerubi-stadionilla, sillä siellä kustannukset eivät sisältäneet kentän rakentamiskustannuksia ja tilojen ja varustetason osalta oli eroavaisuuksia.

Tästä syystä koko hanke otettiin Jyväskylässä tarkempaan käsittelyyn loppukesän ja alkusyksyn aikana, ja tarkentunut suunnitelma on nyt tarkoitus tuoda uudelleen päätöksentekoon osana tulevan vuoden talousarviovalmistelua. Kulttuuri- ja liikuntalautakunta on asiaa jo käsitellyt ja sisällyttänyt sen osaksi ensi vuoden investointiohjelmaa. Investointiohjelman osana se tulee marraskuun aikana kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.

Mikäli tarkennettu hankesuunnitelma hyväksytään kaupungin päätöksenteossa, maansiirtotyöt alueella voisivat alkaa vielä tämän vuoden puolella ja uusi stadion voisi valmistua alkusyksystä 2022. Hankkeen kustannuksista vastaa Jyväskylän kaupunki.

Uudelle stadionille on suunniteltu katetut katsomopaikat 1800 katsojalle, ja suunnitelma mahdollistaa myös usealla tuhannella katsomopaikalla laajenevat lisäkatsomojärjestelyt. Stadionin tiloihin tulevat joukkueiden pukuhuoneet, yleisövessat sekä vip- ja mediatila. Suunnitelma täyttää Superpesiksen koko- ja oheistoimintovaatimukset.

Suunniteltu Hippoksen pesistadion kuuluisi toteutuessaan Suomen suurimpien katettujen pesäpallostadionien joukkoon Joensuun Kerubi -stadionin sekä rakenteilla olevan Tampereen Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadionin kanssa.

Suunnittelu huomioi myös muiden tapahtumien järjestämisen stadionilla. Stadion mahdollistaa järkevissä mittasuhteissa tapahtuvien konserttien ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämisen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylän pesäpallostadionin kustannusarvio kasvoi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat