Kokeile kuukausi maksutta

RT: Asuntorakentaminen nousi ennätyslukemiin Varsinais-Suomessa – Turussa hidas rakennuslupaprosessi vie hankkeita naapurikuntiin

Etenkin asunto- ja korjausrakentamisen näkymät ovat kirkkaat Varsinais-Suomessa, kertoo Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus.

Yksi tulevaisuuden hankkeista Turussa on kauppahallin korttelin kehittäminen. Kuva vuodelta 2008. Kuva: Karoliina Hjelm / IS

Kasvukeskus Turku voisi hyötyä nykyistä paremmin hyvästä vireestä, jos saisi rakennuslupaprosessinsa nopeammaksi. Nyt investointeja uhkaa karata naapurikuntiin.

Asuntorakentaminen kiihtyi Varsinais-Suomessa kiivaaksi vuoden 2021 toisella vuosineljänneksellä. Aloitukset ovat kavunneet reilusti yli koronanotkahdusta edeltäneen tason ja myös ohi edellisen, neljän vuoden takaisen huipun.

Vuositasolla alueella aloitettiin ennakkotietojen mukaan 4356 asunnon rakentaminen. Se on 43 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Asuinkerrostalohuoneistoja aloitettiin 50 prosenttia enemmän, ja niille myönnettyjen rakennuslupien määrä kasvoi peräti 58 prosenttia edellisvuodesta.

Kaikki rakentamisen sektorit huomioiden rakentamisen tahti on nyt koronapandemiaa edeltäneellä tasolla. Toisella vuosineljänneksellä Varsinais-Suomessa aloitettiin vuositasolla 3,8 miljoonaa kuutiometriä erilaisia talonrakennustöitä, mikä oli 5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Rakennuslupia myönnettiin 3 prosenttia enemmän, mikä lupaa kasvulle jatkoa.

Julkisen ja teollisuusrakentamisen aloitukset vähenivät

Vilkkaan asuntorakentamisen ohella liike- ja toimistorakennusten aloitusmäärät kasvoivat 20 prosenttia, mutta vastaavasti julkisen palvelurakentamisen aloitukset vähenivät lähes 20 prosenttia sekä teollisuus- ja varastorakentamisen aloitukset 15 prosenttia vuoden 2020 vastaavasta ajasta.

Myönnetyt rakennusluvat ennakoivat kuitenkin rakentamisen kasvua notkahtaneillakin osa-alueilla lukuun ottamatta teollisuus- ja varastorakentamista, jossa tahti hidastunee edelleen.

Kokonaisuutena varsinaissuomalaiset talonrakentajat katsovat luottavaisin mielin tulevaisuuteen.

”Korjausrakentaminen tulee kasvamaan, ja uudispuolella asuntotuotanto jatkuu reippaana. Lisäksi odotamme julkisen rakentamisen lähtevän taas nousuun. Isoimpina haasteina näemme rakennustarvikkeiden hurjan hinnannousun sekä osaavan työvoiman puutteen. Erityisesti pulaa on vastaavista työnjohtajista ja projektipäälliköistä”, Talonrakennusteollisuuden aluepäällikkö Katja Suovo sanoo tiedotteessa.

Turussa riittäisi Suovon mukaan tilausta vieläkin runsaammalle rakentamiselle, jos vain saataisiin rakennuslupia.

”Kaupungilla on yhä haasteita rakennuslupien käsittelyajoissa. Ammattirakentajat joutuvat varautumaan käytännössä vuoden odotusaikoihin, eikä sekään aina riitä. Pahimmillaan lupien viipyminen on aiheuttanut joissakin yrityksissä jopa lomautustarpeita, kun rakentamista ei voida polkaista käyntiin, vaikka töitä olisi. Jotkin yritykset ovat myös päätyneet siirtämään projektinsa mahdollisuuksien mukaan naapurikuntiin.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “RT: Asuntorakentaminen nousi ennätyslukemiin Varsinais-Suomessa – Turussa hidas rakennuslupaprosessi vie hankkeita naapurikuntiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat