YIT:n Venäjän toiminnot myyntiin? Pääomia halutaan vapauttaa asuntorakentamiseen Suomessa ja muualla Euroopassa

Yhtiön pörssitiedotteen mukaan kyseessä on konsernin sidotun pääoman optimointi.

Teemu Helppolaisen vetämällä YIT:n Venäjän organisaatiolla on käynnissä viidennen kerrostalon rakentaminen Tarmo-asuinkorttelissa Pietarissa.

Tämän vuoksi YIT:n hallitus on päättänyt tarkastella yhtiön strategisia vaihtoehtoja Venäjän toimintojen osalta.

Varmistaakseen parhaan mahdollisen arvonluonnin YIT tarkastelee erilaisia vaihtoehtoja, mukaan lukien liiketoimintojen mahdollinen myynti.

”Asuminen Venäjä on tehnyt erinomaista työtä kannattavuuden parantamisessa viimeisten parin vuoden aikana. Toiminnot ovat nyt vakaasti kannattavia, ja paikallisten asuntomarkkinoiden näkymät ovat edelleen hyvät. YIT on arvioinut strategiaansa viime kuukausien aikana, ja osana tätä arviointia olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että haluamme fokusoida liiketoimintaportfoliotamme selvästi nykyistä enemmän. Venäjältä vapautuva pääoma käytettäisiin ensisijaisesti Asumisen liiketoiminnan kasvun jatkamiseen Suomen, Puolan, Tšekin ja Slovakian kasvavissa kaupungeissa”, YIT:n toimitusjohtaja Markku Moilanen sanoo tiedotteessa.

Yhtiön mukaan arviointiprosessilla ei ole vaikutusta YIT:n henkilöstöön, asiakkaisiin tai yhteistyökumppaneihin Venäjällä, ja YIT jatkaa myyntiä, rakentamista ja käyttöönottoja sekä uusien projektien lupamenettelyjä normaalisti. Kaikki investointisopimuksiin liittyvät velvoitteet täytetään.

Vuonna 2019 YIT luopui Moskovan kaupungin ja Moskovan oblastin asuntorakentamisesta ja kaikesta urakoinnista päällystys mukaan lukien. Syynä päätökseen olivat 30 miljoonan euron tappiot ja rakennusluvan myötä tulleet yllättävät lisärasitukset.

YIT ilmoitti syksyllä 2018 tavoitteekseen pienentää Venäjälle sitoutunutta pääomaa edelleen noin 100 miljoonalla eurolla ja parantaa Venäjän liiketoiminnan kannattavuutta.

Tänä vuonna YIT:n Asuminen Venäjä -segmentin liikevaihto oli 145 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto 17 miljoonaa euroa tammi-syyskuussa 2021. Sijoitettu pääoma Venäjällä oli 184 miljoonaa euroa ja kertynyt RUB/EUR-muuntoero -282 miljoonaa euroa syyskuun 2021 lopussa. Lisäksi rakenteilla olevien asuntojen asiakasmaksut sulkutileillä olivat 106 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan mahdollisen myynnin ei odoteta johtavan merkittäviin myyntivoittoihin tai -tappioihin YIT:n konsernituloslaskelmassa. Kertynyt RUB/EUR-muuntoero kirjattaisiin kuitenkin kuluksi tuloslaskelmaan. Kertyneen muuntoeron kirjaaminen kuluksi konsernin tuloslaskelmaan ei vaikuttaisi konsernin oman pääoman kokonaismäärään eikä rahavirtoihin.

Lue tästä lisää miten suomalaiset rakentajat ovat sinnitelleet Venäjällä aiemminkin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT:n Venäjän toiminnot myyntiin? Pääomia halutaan vapauttaa asuntorakentamiseen Suomessa ja muualla Euroopassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat