Helsingissä Veturitie ja Firdonkatu pysyvät toistaiseksi suljettuina liikenteeltä Triplan pinta­laattojen putoamis­vaaran vuoksi

Kadut pidetään suljettuina, kunnes paikalle saadaan asennettua suojarakenteita ja seinärakenteet todetaan tutkimuksissa turvallisiksi.

Kauppakeskus Tripla. Arkistokuva. Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy.

Helsingissä Pasilassa kauppakeskus Triplan alta kulkeva osuus Veturitiestä ja osa Firdonkadusta pysyvät toistaiseksi suljettuina kaikelta liikenteeltä, kaupunki tiedotti maanantaina.

Sulkemisen syynä ovat kauppakeskuksen seinän rakenneviat, joiden vuoksi on vaarana, että seinän pintalaattoja voi irrota julkisivusta.

Suljetut katuosuudet ovat Veturitien kulkuyhteys Triplan ali sekä Firdonkadun kiertoliittymän ja Veturitien välinen osuus. Sulku koskee sekä jalankulkijoita, pyöräilijöitä että autoilijoita.

Veturitie ja Firdonkatu suljettiin liikenteeltä 22. joulukuuta. Tuolloin kerrottiin sulun jatkuvan 27. joulukuuta saakka, mutta maanantaina kaupunki kertoi, että sulkua jatketaan toistaiseksi.

Kadut pidetään varotoimena suljettuina, kunnes paikalle saadaan asennettua suojarakenteita ja seinärakenteet todetaan tutkimuksissa turvallisiksi.

Triplan parkkihalliin voi ajaa normaalisti.

Joulukuun alussa Triplan pohjakerroksessa sattui vakava vaaratilanne, kun kymmenen metrin korkeudesta putosi alas useita suuria ja painavia rappauksen paloja Biitsi.fi -nimisen elämyskeitaan pukutiloihin.

Myöhemmin joulukuussa sattui toinenkin vaaratilanne, kun kauppakeskuksen keskikorttelin julkisivusta putosi kevyen liikenteen väylälle julkisivun materiaalina ollut keraaminen pintalaatta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingissä Veturitie ja Firdonkatu pysyvät toistaiseksi suljettuina liikenteeltä Triplan pinta­laattojen putoamis­vaaran vuoksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat