Kokeile kuukausi maksutta

Bravidalla vahva vuosi – liikevaihdossa 20 prosentin ja tuloksessa 50 prosentin kasvu

Lyhyellä aikavälillä yhtiö varautuu yhä pandemian jatkumisen luomaan epävarmuuteen. Yleinen hintojen nousu ja energian hinta nähdään riskeinä.

 

Bravidan liiketoiminnassa on näkynyt sekä palvelu- että urakointiliiketoiminnan elpyminen ja markkinanäkymät ovat parantuneet vähitellen vuoden aikana. Korkeat energiahinnat ja tarve suojata kiinteistöjä ilmastovaikutuksilta lisäävät yhtiön mukaan energiatehokkaiden ratkaisujen ja energiaoptimoinnin kysyntää.(Kuva Bravida)

Talotekniikan yhtiö Bravida teki etenkin vuoden 2021 lopussa vahvaa tulosta. Liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 30,2 prosenttia 49,1 miljoonaan euroon edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä.

Liikevoittoa kertyi puolestaan yhtiön tiedotteen mukaan 4,2 miljoonaa euroa, kasvua 39 prosenttia ja voittomarginaalia 8,6 prosenttia.

Myös koko viime vuosi sujui numeroiden osalta myötätuulessa. Bravida Finland kasvatti liikevaihtoaan 20,6 prosenttia 159,9 miljoonaan euroon. Kasvua tuli sekä orgaanisesti että yrityskauppojen ansiosta.

Koko vuoden liiketulos nousi 51 prosenttia päätyen 8,0 miljoonaan euroon, mikä vastaa viittä prosenttia liikevaihdosta.

”Koko vuosi sujui pandemiasta ja loppuvuoden hintapaineista huolimatta erinomaisesti, mistä suuri kiitos kuuluu henkilöstölle ja asiakkaille. Onnistuimme myös yrityskaupoissa”, Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen toteaa tiedotteessa.

Huolena raaka-aineiden hintakehitys ja materiaalipula

Bravidan liiketoiminnassa on näkynyt sekä palvelu- että urakointiliiketoiminnan elpyminen ja markkinanäkymät ovat parantuneet vähitellen vuoden aikana. Lyhyellä aikavälillä yhtiö varautuu yhä pandemian jatkumisen luomaan epävarmuuteen.

Yleinen hintojen nousu ja energian hinta nähdään nekin riskeinä.

”Raaka-aineiden voimakas hinnannousu jatkuu, ja joillakin osa-alueilla on vaarana materiaalipula. Toisaalta korkeat energiahinnat ja asiakkaidemme tarve suojata kiinteistöjään ilmastovaikutuksilta lisäävät energiatehokkaiden ratkaisujen ja energiaoptimoinnin kysyntää tulevaisuudessa”, Holopainen ennustaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Bravidalla vahva vuosi – liikevaihdossa 20 prosentin ja tuloksessa 50 prosentin kasvu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat