Kokeile kuukausi maksutta

Kreate urakoi katuja ja vesihuoltoa Oulun Tahkokankaalla

Tahkokankaan kadut ja vesihuollon rakentaminen -hanke kuuluu Oulun kaupungin ekologisen rakentamisen kärkihankkeisiin.

Kreate rakentaa Tahkokankaalle uusia katuja, kevyen liikenteen väyliä ja kuntorataa kaikkiaan lähes viiden kilometrin verran. Kuva; Kreate

Kreate rakentaa katuja ja vesihuollon Tahkokankaan alueella Oulun Hiirosen kaupunginosassa. Sinne valmistuu vaiheittain noin 2 200 asukkaan pientalo- ja kerrostaloalue.

Urakka valmistuu Kreaten osalta marraskuussa 2023. Urakka on arvoltaan noin 4,5 miljoonaa euroa.

Kreate toteuttaa Oulun kaupungin ja Oulun Veden tilaamassa urakassa Tahkokankaalle uusia katuja ja kevyen liikenteen väyliä kaikkiaan noin kolme kilometriä sekä kuntorataa noin 1,3 kilometriä.

Tiedotteen mukaan Kreate huomioi rakentamisessa ekologisuuden ja kestävän kehityksen sekä Oulun kaupungin Kohti hiilineutraalia Oulua -ohjelmaan liittyvät tavoitteet. Esimerkiksi merkittävä osa leikkausmassoista sekä purettujen rakennusten betoni- ja tiilimurske saadaan hyödynnettyä paikan päällä työmaalla pois kuljettamisen sijaan.

Ennen Kreaten urakan käynnistymistä urakka-alueelta purettiin pois valtaosa Tahkokankaan palvelukeskuksen käytössä olleista kiinteistöistä.

Tahkokankaan urakka sopii Oulun kaupungin rakennuttajainsinööri Vilho Vanhatalon mukaan verrattain hyvin talvityökohteeksi. Rakennettavat kadut sijaitsevat pääosin neitseellisessä maastossa, jossa roudasta ei ole niin suurta haittaa kuin esimerkiksi peruskorjauskohteissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kreate urakoi katuja ja vesihuoltoa Oulun Tahkokankaalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat