Syyskuussa vireille laitettiin yhteensä 310 konkurssia, selviää Tilastokeskuksen tuoreista tilastoista. Se on 26 konkurssia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan ajankohtaan. Konkurssiin haetuissa yrityksissä henkilötyövuosien määrä oli 1 248.
Viimeisen 12 kuukauden aikana konkursseja on ollut 19 prosenttia enemmän kuin sitä edeltäneen 12 kuukauden ajanjakson aikana.
Syyskuussa konkurssit kohdistuivat erityisesti rakentamiseen ja muiden palveluiden toimialoihin. Rakennusalalla konkurssiin haettiin 60 yritystä. Konkurssiuhan alla on näin 385 henkilötyövuotta. Tilastoissa korostuu talonrakentaminen. Syyskuussa 35 talonrakentamiseen keskittyvää yritystä haettiin konkurssiin.
Rakentamisen alalla konkurssihakemusten määrä väheni verrattuna elokuuhun. Elokuussa 77 rakennusalan yritystä haettiin konkurssiin, mutta syyskuussa luku oli 60. Vastaavasti kuluvan vuoden syyskuun luku on selkeästi pienempi kuin viime vuoden syyskuun määrä. Vuoden 2022 syyskuussa konkurssiin haettiin 70 yritystä.
Henkilötyövuosissa mitattuna rakennusalan tilanne parani syyskuussa verrattuna elokuuhun. Syyskuussa konkurssihakemukset koskivat rakennusalla 385:tä työntekijää henkilötyövuosina mitattuna, kun elokuussa luku oli 400. Sen sijaan vuotta aiemmin luvut olivat selkeästi pienempiä. Syyskuussa 2022 konkurssiin haettujen yritysten henkilötyövuosimäärä oli 269.
Kuluvan vuoden syyskuulle osui myös yli sadan miljoonan euron liikevaihtoa tehneen Siklatilojen konkurssi.
Asiakastiedon Jaakko Nors kommentoi lokakuun alussa Rakennuslehdelle, että konkurssimäärät ovat poikkeuksellisia. Rakennusalalla riskinä on erityisesti konkurssien ketjuuntuminen, jossa yhden suuremman yrityksen konkurssi voisi johtaa konkursseihin alihankintaketjuissa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Konkurssien määrä väheni syyskuussa rakennusalalla”