Avainministeriötkin torjuvat ehdotuksen nollaenergiarakentamiseen siirtymiselle

Kriittisyys jatkuviin energiamääräysten kiristyksiin on kasvanut rakennus- ja kiinteistöalalla. Jopa keskeiset ministeriöt, valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat kriittisiä lähes nollaenergiarakentamista koskeville määräyksille. Energiaa ei pidä säästää terveyden eikä kansantalouden kustannuksella.

TTY selvittää koulujen ja sairaaloiden nollaenergiarakentamista

Lobbaustyö keinoista, joilla Suomi siirtyisi julkisessa rakentamisessa jo vuonna 2019 lähes nollaenergiarakentamiseen käy kuumana. Talotekniikkateollisuus laati jo oman ehdotuksensa ja eristeteollisuus tekee kiireellä omaansa. TTY on käynnistämässä kolmevuotisen tutkimushankkeen, jossa keinoja ja mahdollisia riskejä tarkastellaan palvelurakennusten näkökulmasta.

 

Eristeteollisuus tyrmää omilla laskelmillaan FinZEBin nollaenergiaehdotuksen

Eristeteollisuus ei ymmärrä miksi passiivitalovaatimus ei kelvannut Finzeb-ohjelman lähes nollaenergiarakentamisen ehdotukseen. Eristeiden lisääminen nykytasosta johtaisi Finzebin mukaan jopa yli 60 vuoden takaisinmaksuaikoihin, minkä Eristeollisuus omilla laskelmillaan haluaa kumota.

Rakennusfysiikan professori kritisoi lähes nollaenergiarakentamisen ehdotusta puutteelliseksi

Rakennusfysiikan professori Juha Vinha Tampereen teknillisestä yliopistosta pitää FinZEB-projektin lähes nollaenergiarakentamisen ehdotusta hyvänä keskustelunavauksena. Puutteina hän pitää tavoitteiden kireyttä suhteessa tiukkaan aikatauluun. Miksi EU:n kylmimmässä maassa pitäisi lähteä tekemään kaikkein kovimpia, kalleimpia ja riskialtteimpia kokeiluja energiansäästössä ja talotekniikan lisäämisessä? Ruotsi on paljon maltillisempi.