Kokeile kuukausi maksutta

DDC-Tekniikka 30 prosentin kasvuvauhdissa – taustalla toimivat kumppanuudet

Jo lähes puolet yhtiön urakoista viedään läpi kumppanuuksien kautta.

TAYS:n syyskuussa avattavan uuden F-siiven rakennustöissä on hyödynnetty paikallisia kumppanuuksia.

Urakoitsijoiden pitkäaikaiseen yhteistyöhön perustuvat kumppanuudet lisäävät suosiotaan rakennusalalla. Erityisesti aliurakoitsijaportaassa keskitytään muutamaan tärkeään kumppaniin, joiden kanssa urakoidaan useita kohteita yhdessä.

Esimerkiksi sopii tamperelainen rakennusautomaatiourakoitsija DDC-Tekniikka, jonka liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 30 prosenttia ja ylittävän tänä vuonna 2,0 miljoonaa euroa tänä vuonna.

”Lähes puolet tämän vuoden suurista urakoistamme tehdään kumppanuuksien avulla. Luku tulee myös tulevina vuosina olemaan korkea”, kertoo DDC-Tekniikan toimitusjohtaja Jussi Leinonen.

Asiantuntemus esiin alusta asti

Myös Rakennusteollisuuden sopimusasioista vastaava lakimiehen Karri Kiviojan mukaan kumppanuuksien lisääntyminen näkyy alalla selvästi.

”Erilaiset yhteistoiminnalliset toteutusmuodot ovat jatkuvasti yleistymässä. Erityisesti allianssimalli on lyönyt itsensä läpi”, toteaa Kivioja.

Kumppanuuksien etuna hän näkee sen, että keskeiset osapuolet ovat usein jo suunnitteluvaiheesta lähtien tuomassa oman asiantuntemuksensa hankkeeseen.

”Näin suunnittelu ja toteutus eivät ole irrallisia vaiheita, vaan parhaan lopputuloksen mahdollistavia ratkaisuja haetaan yhdessä alusta asti. Samalla alaa vaivannut vastakkainasettelu vähenee ja erimielisyyksille on vähemmän sijaa.”

Aikataulut ja budjetti pitivät TAYS-projektissa

Esimerkiksi Tampereen yliopistollisen sairaalan uusi F-rakennus on toteutettu urakoitsijoiden välisen kumppanuusmallin avulla. Mukana on ollut myös DDC-Tekniikka.

”F-rakennus valmistui paikallisin voimin aikataulussaan ja alle budjetin paikallisin voimin. Urakoitsijat ovat ehdottaneet jo aiemmin hyviksi todettuja toteutusratkaisuja ja niitä on myös hyödynnetty yhdessä”, kertoo rakentamisen projektipäällikkö Jarno Virolainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä.

Noin 32 miljoonan euron rakennuksessa alkaa toiminta syyskuussa 2020.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “DDC-Tekniikka 30 prosentin kasvuvauhdissa – taustalla toimivat kumppanuudet”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat