Kokeile kuukausi maksutta

Huikeat palkkiot, iso vastuu

Tietoa kirjoittajasta Mikko Kortelainen
Toimittaja, mikko.kortelainen@sanoma.com, Twitter: @toimittaja1
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakennusliike Hakan konkurssipesien setviminen oikeudessa on ainakin tältä erää ohi. Helsingin käräjäoikeus määräsi viime perjantaina yhdelle pesänhoitajalle, Timo Valstalle, 2 820 euron sakot luottamusaseman väärinkäytöstä. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan 28 000 euron vahingonkorvaukset ja 10 000 euroa oikeudenkäyntikuluista. Oikeuden mielestä hän löi laimin velvollisuutensa saattaa ajoissa asianmukaiseen rikostutkintaan tiedossa olleet hämäryydet.

Kahden muun pesänhoitajan syytteet hylättiin pesänhoitajien keskinäisen työnjaon nojalla. Myös luottamusaseman väärinkäytön edellyttämä tahallisuus jäi heidän osaltaan näyttämättä.

Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ei ole vielä päättänyt, aikooko hän jatkaa pesänhoitajiin kohdistuvaa oikeusprosessia. Tyytymättömyys tuomioon on ilmoitettava seitsemän päivän kuluessa ja hovioikeuteen on aikaa valittaa 30 vuorokautta. Hän keskustelee asiasta konkurssipesien juristien kanssa. Konkurssipesien pesänhoitajilta vaatima yli 800 000 euron korvaussumma kutistui käräjäoikeudessa todella pieneksi.

Pesänhoitajat eivät hyötyneet alihintaisista kaupoista. Jutun pääsyytetyt saivat jo aiemmin alihintaisista kaupoista ja pimeiden palkkioiden ottamisesta vankeustuomiot. Muut tuomiot olivat ehdollista vankeutta ja sakkoja.

Jo kahdeksan vuotta julkisuudessa olleen Haka-vyyhden hyvä puoli on, että se on kiinnittänyt huomiota konkurssipesien ammattimaiseen hoitamiseen. Yhteiskunnan on taattava, että pitkäkyntiset eivät pääse hyötymään konkurssiin ajautuneiden yrittäjien kustannuksella. Isoja palkkioita on voitu perustella pesänhoitajien suurella vastuulla ja korkean ammattitaidon vaatimuksella. Juuri päättyneessä oikeusprosessissa huippujuristeja puolustettiin heidän tietämättömyydellään pesän tapahtumista.

Tuomiotta jääneet pesänhoitajat saavat valtiolta oikeudenkäyntikuluistaan korvausta 75 000 ja 68 000 euroa. Asianajajien perustuntipalkka oli 200 euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Huikeat palkkiot, iso vastuu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Kortelainenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-kortelainen/