Laadusta on kirjoitettava kunnes se on kunnossa

Kirjoitin betonilattioiden halkeiluongelmista edellisen kerran 1990-luvun alussa. Silloin Indepron rakennuttajakonsultti Jarmo Meskanen soitti, ja sanoi turhautuneensa siihen, että vaikka hän kuinka yritti teettää hyvän teollisuuslattian, niin aina vaan tuli sutta. Suunnittelijoilta ja lattiaurakoitsijoilta tuli hyviä neuvoja, mutta tulos oli aina yhä huono. Jarmo arveli, että viimeinen keino taitaa olla se, että asia nostetaan riittävän voimakkaasti esiin julkisuudessa.

Niinpä tein sitten pari isoa juttua teollisuuslattioiden halkeilusta. Lattiaurakoitsijat ja heidän järjestönsä suuttuivat ja syyttivät minua liioittelusta. Heidän mielestään virheet tiedettiin ja niistä oli jo otettu opiksi. Uusi teollisuuslattioiden teko-ohjekin oli valmistumassa.

Valitettavasti itsekin uskoin, että asiat olivat parantumassa ja jätin aiheen vuosikausiksi rauhaan, kunnes lattiakeskustelu pulpahti uudestaan esiin tänä vuonna. Sekä konsultit että teollisuuden edustajat kertoivat, että betonilattia on edelleen betoniteollisuuden suurin murheenkryyni, mistä kirjoitin Rakennuslehteen pari viikkoa sitten.

Uudet betonilattiaohjeet ovat taas tulossa, mutta onko niistäkään apua, jos alan grand old manien Vilho Pekkalan ja Erkki Koiviston mainitsemat väärät käytännöt jatkuvat? Tunnettu teollisuuslaitosten rakennuttaja Erkki Koivisto otti asiaan kantaa lehtemme nettisivulla.

Ongelman ydin ei ole osaamisessa eikä välttämättä edes kiviaineksessa vaan siinä, että lattioita tehdään ”hyvässä yhteishengessä” tuotannon ehdoilla. Työmaalla on win-win-tilanne, kun betonimassasta tehdään suunniteltua vetisempää. Se kulkee vauhdikkaasti, joten putkia voidaan ohentaa ja niitä voidaan pidentää kymmeniin metriin, jolloin ylletään työmaan kaukaisimpiinkin kolkkiin. Lattiamiehille löysä massa on nopea valaa. (Selkärangattomat) työnjohtajat saavat kiitosta sekä miehiltä että esimiehiltään hyvästä yhteishengestä ja tuottavuuden paranemisesta. Ainoa reppana, joka kärsii on, käyttäjä.

Rakennusliikkeet markkinoivat siirtyneensä tuotantolähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen. Asiakas on lähtenyt ainakin teollisuuslattioiden tekijöiltä.

Tv. Seppo Mölyä 
 

Hirttäkää ikävän viestin tuoja

PS. Rakentamisen laatukeskustelu on vaikea asia, sillä yleensä siitä tulee turpiin. Edunvalvojat reagoivat usein ensimmäiseksi. Poikkeuksena voi mainita RTT:n entisen toimitusjohtajan Erkki Inkisen. Hän hermostui lehdistön kirjoitettua homeongelmista ja betonijulkisivujen virheistä ja kutsui nuhdeltavaksi Helsingin Sanomien päätoimittajan Janne Virkkusen. Keskustelussa Inkinen oli kuitenkin se, joka muutti mielipiteensä, kertoo Betonielementtiteollisuuden tuore historiikki.

”Virheistä on puhuttava ja niistä on kirjoitettava niin kauan, että asiat on saatu kuntoon”, hän sanoi vuonna 1996 alan seminaarisssa ja Rakennuslehteen tekemässäni sivun mittaisessa haastattelussa.

Tätä ohjetta olen yrittänyt noudattaa, mutta niin, että olen puuttunut vain ammattimaisen rakentamisen systemaattisiin virheisiin eli olen jättänyt mm. omakotityömaat rauhaan, koska sitä kenttää ei millään kirjoittelulla saada kuntoon.

Valitettavasti kaikki eivät ole olleet yhtä avarakatseisia kuin Inkinen. Kun 2000-luvun alussa nostin esiin onnettomuustutkintakeskuksen suositukset (Valkeakosken tarrapaperitehtaan kuoleman johtaneen kaatumisonnettomuuden syistä) rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi, reaktio useissa alan järjestöissä oli se, että huoli on turha, koska Suomessa ei ole rakenteet pettäneet. Ministeriössäkin pidettiin paloturvallisuutta rakenteellista turvallisuutta suurempana riskinä. Sen vuoksi onnettomuustutkintakeskuksen suosituksia ei otettu huomioon edes rakennuslakia ja rakentamismääräyksiä uudistettaessa.

Sitten alkoi suoranainen romahdusten ja kattovaurioiden sarja, mikä synnytti Rakennuslehdessä ennätyksellisen pitkän juttusarjan, jossa analysoimme kaikki merkittävät vauriotapaukset. Niitä oli kymmenittäin. Kun juttusarja oli jatkunut vuoteen 2006 saakka, niin teollisuutemme korkein edunvalvojaja otti omistajan äänenpainolla yhteyttä lehtemme johtoon ja muihin omistajiin saadakseen kirjoittelun loppumaan. Hänen mielestään lehti ja nimeltä mainittu toimittaja antoivat väärän todistuksen rakentamisen laadusta, mistä hän halusi antaa vakavan varoituksen. Hänen mielestään teollisuus oli omalla tarkastustoiminnallaan jo saanut ongelmat hallintaan.

Seuraavalla viikolla hänen yrityksensä kvr-työnä rakentama katto oli tippua käyttäjien niskaan (eikä se ollut ensimmäinen ko. yrityksellä), ja pian seurasi uusia sarja kattovaurioita. Siihen loppui tuo painostusyritys.

Tänään uskon, että rakenteellisen turvallisuuden ongelmien syyt tiedetään ja asiat pitäisi olla kunnossa. Toivottavasti en ole yhtä liioitellun toiveikas kuin 1990-luvulla betonilattioiden suhteen.

Toimittaja Auri Häkkisen kirjoittelu CE-merkintöjen, eurokoodien ja kansainvälisten hankintojen ongelmista eräillä Vantaa ja Espoon työmailla, osoittivat taas kerran, että valppaana pitää olla. YIT:n uusi toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski jopa kiitti lehteämme tästä uutisoinnista, joka oli herättänyt heidät ja alan järjestöt. Tämä kiitos oli rohkaiseva osoitus siitä, että rakennusala ei enää halua haudata ongelmia ja vaientaa ikävän viestin tuojia.