Kokeile kuukausi maksutta

Miten big room muuttaa työskentelyä?

Tietoa kirjoittajasta Mikko Inkala
Infra -liiketoimintayksikön johtaja, Pöyry Finland Oy
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Kun allianssihanke polkaistaan käyntiin, big room -toiminnan käynnistys on keskeisessä asemassa. Hankkeen osapuolten (tilaajan, suunnittelijan ja rakentajan) edustajat työskentelevät hankkeen tai projektin eteen yhteisessä työtilassa, big roomissa. Mutta miten big room -työskentely muuttaa projektityötä, ja mitä se vaatii onnistuakseen?

Allianssihankkeessa keskeinen keino erinomaisuuteen pyrittäessä on luoda integroitu projektiorganisaatio, jonka tärkeä osa big room -toiminta on. Yhteinen työtila ja yhteinen organisaatio esimies- ja raportointivastuineen hävittävät organisaatiorajat, ja on toissijaista, mitä organisaatiota kukin allianssissa työskentelevä henkilö edustaa.

Kun yhteistyö ja yhdessäolo on päivittäistä, päätöksenteko ketteröityy huomattavasti. Tuore esimerkki tästä ketteryydestä on Lahden eteläisen ohikulkutien Lahden pään allianssin saaminen toteutusvaiheeseen.

Big room -menetelmin tunnistettiin, tutkittiin, suunniteltiin, hinnoiteltiin ja hyväksyttiin toukokuussa 2018 erittäin merkittäviä innovaatioita, joilla tavoitekustannus saatiin tilaajan budjettiraamiin. Näin toteutusvaiheen sopimus saatiin solmittua ja rakennustyöt liikkeelle ajallaan.

Suunnittelijat ovat toteutusvaiheessakin big roomissa, mikä antaa mahdollisuuden suunnitelmien ketterään muokkaamiseen tarpeen mukaan myöhäisessäkin vaiheessa.

Big room -käytäntöihin kuuluu myös suunnittelun ja rakentamisen it-järjestelmien integrointi. Joissakin hankkeissa rakentaja ja suunnittelija käyttävät yhdistettyä suunnitelma- ja toteumamallin tietokantaa, mikä on maailmanlaajuisestikin edistyksellistä.

Big room -toiminta muuttaa myös hankkeen viestintätarpeita. Jatkuva intensiivinen yhteistyö yhteisessä työtilassa takaa tehokkaan tiedonvaihdon ja asioiden valmistelun.

Toimintaan aktiivisesti osallistuvat ovat erinomaisesti selvillä hankkeen tilanteesta ja kokonaisuudesta. Allianssihankkeiden kokoukset ovat siksi yleensä tehokkaampia, kun asioista on keskusteltu ja ratkaisut usein sovittu jo etukäteen, jolloin kokouksissa voidaan keskittyä päätöksentekoon.

Toisaalta ne hankkeen parissa työskentelevät, jotka eivät istu big roomissa, jäävät helposti uutispimentoon. Heidänkin tietotarpeistaan on pidettävä huolta. Hyviä keinoja tähän ovat muun muassa sähköpostilla jaettavat viikkotiedotteet ja projektipäällikön big room -vartit, joihin voi osallistua myös etänä.

Henkilötasolla big room -työskentely vaatii uudenlaista osaamista. Intensiivinen projektityö samassa tilassa eri työkulttuureista tulevien ihmisten kanssa edellyttää joustavuutta, sosiaalisia taitoja sekä kykyä saada esiin jokaisen näkökulmat ja mielipiteet.

Big roomiin onkin luotava vahva luottamuksen ilmapiiri, jossa vastakkainasettelua ei ole ja erilaisuutta ja kaikkia arvostetaan. Kun työskennellään yhteisessä tilassa, syventyminen keskittymistä vaativaan työhön voi joskus kuitenkin olla hankalaa.

Kiinteistö- ja infrarakentamisessa allianssimallin voidaan sanoa jo vakiinnuttaneen paikkansa kaikkein vaativimpien hankkeiden toteutusmuotona. Lisäksi allianssihankkeissa tehokkaiksi havaittuja toimintatapoja otetaan koko ajan käyttöön myös perinteisillä malleilla toteutettavissa hankkeissa, esimerkiksi big room -työskentelyn sekä kaupallisen mallin mukaisten taloudellisten kannustimien muodossa.

Itse odotan, että lähivuosina allianssimalli ja -käytännöt löisivät läpi myös teollisuuden hankkeissa, joissa allianssihankkeille tyypillistä monimutkaisuutta ja vaativuutta riittää.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Miten big room muuttaa työskentelyä?”

  1. Eikös tämä Big Room ollut käytössä jo aikoja sitten, kun Tielaitos toteutti isoja tiehankkeita omana työnään. Mukana olivat urakoitsija, suunnittelijat ja tilaaja. Lisänä myös tiemestarit olivat mukana antamassa oman panoksensa ratkaisuihin, mitä kaivattaisiin tänäkin päivänä.

Vastaa käyttäjälle Hukkapa Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Inkalahttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-inkala/