Kokeile kuukausi maksutta

Puurakentamisen edistäminen herättää kuumia tunteita. Viimeisimmän näytteen asiasta antoi Betoniteollisuus ry:n Olli Hämäläinen Rakennuslehdessä tällä samalla palstalla. Onko todellakin niin, että betoniteollisuuden terävin ajatus rakentamisen kehittämiseksi on estää puurakentaminen hintaan mihin hyvänsä?

Puurakentamisen kehittämisen johtoajatuksia on auttaa rakennusteollisuutta kohtaamaan tulevat energia- ja ympäristöhaasteet. Haluamme kehittää maahamme kansainvälisesti kilpailukykyisen puurakennusteollisuuden, joka pystyy toimittamaan rakennusliikkeille teknisesti ja taloudellisesti kilpailukykyisiä ratkaisuja – sellaisia, jotka myös vastaavat rakennusalalle asetettuihin energia- ja ympäristöhaasteisiin.

Aika on otollinen puurakentamisen menetykselle. EU:n nimeämiin haasteisiin, globalisaatioon, ilmastonmuutokseen ja väestön vanhenemiseen, vastaaminen edellyttää, että pystymme tehokkaaseen ja mahdollisimman omavaraiseen raaka-aine- ja energiahuoltoon ja vieläpä hiilineutraalisti. Kaikesta tästä pitäisi pystyä tekemään kasvavaa taloutta, työllisyyttä ja verotuloja.

EU:n selvityksen mukaan rakentaminen kuluttaa noin puolet luonnonvaroista, joista valtaosa on uusiutumattomia. Globaalin kilpailun kasvu yhdessä luonnonvarojen vähenemisen kanssa merkitsee näiden materiaalien hintojen nousua, mikä puolestaan johtaa tarpeeseen löytää niille korvaavia vaihtoehtoja. Rakentamisessa se on puu.

 

Rakennusmateriaalilla on väliä

On hyvä, että rakennusten energiatehokkuutta on alettu parantaa. Rakentaminen ja rakennuskanta tuottavat reilun kolmanneksen ilmastopäästöistä. Valitettavasti energiatehokkuuden parantaminen uudis- ja korjausrakentamisen kautta on liian hidasta ilmastomuutoksen ehkäisemiseksi. On siis löydettävä muita  keinoja. Käytännössä on alettava tarkastella myös rakennusmateriaalien valmistuksen aiheuttamia päästöjä.

Meidän tulee kyetä luomaan kannustimet sille, että rakentamisen ympäristöystävällisyys alkaa parantaa rakentajien tuloksentekokykyä. Tähän tarvitaan sekä politiikkaa, säädösohjausta että uusia rakentamisen ratkaisuja. Kansainvälisten esimerkkien mukaan puu voi tarjota niin kustannustehokkuutta kuin ympäristöystävällisyyttä, myös kerrostaloissa.

Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan kerrostalojen asukkaat ottavat puun mielihyvin vastaan. Puuta halutaan erityisesti näkyviin pintoihin. Runkomateriaaliksi puu käy siinä missä muutkin. Tilastojen mukaan puu on suosittua aina, kun kuluttajat saavat tehdä päätöksen. Uusista pientaloista puisia on yli 80 prosenttia, lomarakentamisesta lähes sata prosenttia. Kerrostalorakentamisen puolella puuta ei ole edes tarjolla.

Nyt tarkasteltuna 1990-luvulla toteutetut puukerrostalokohteet olivat ensimmäisiksi kohteiksi yllättävän kilpailukykyisiä. Kuten Rakennuslehti taannoin raportoi, kunnollisilla palomääräyksillä ne olisivat olleet jo silloin erittäin kilpailukykyisiä. On hyvä, että ministeri Jan Vapaavuori on nyt päättänyt laittaa tämän asian kuntoon.

Yhdestä asiasta olen Olli Hämäläisen kanssa samaa mieltä. Ei ole mitään järkeä suosia vain yhtä rakennusmateriaalia. Lähes kaikki kerrostalomme rakennetaan betonista. Tämä yksisilmäisyys on köyhdyttänyt asuntoarkkitehtuuriamme kohtuuttomasti. Tämä monopoli pitääkin murtaa.

 

Mikko Viljakainen
Metsäteollisuus

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Puu on kuuma tuote ilmastonmuutoksessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Viljakainenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-viljakainen/