Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Finavia on julkistanut vuoteen 2020 ulottuvan kehittämisohjelmansa suuntaviivat Helsinki-Vantaan laajentamiseksi. Finavia on nyt valikoinut vaihtoliikenteen kapasiteetin kasvattamista koskevan suunnittelun lähtökohdaksi mallin, jossa myös uudet palvelut sijoitettaisiin yhteen rakennukseen ja nykyistä terminaalirakennusta laajennettaisiin. Aiemmissa pohdinnoissa mukana oli myös erillisen satelliittiterminaalin rakentamisen vaihtoehto.
Työ- ja elinkeinoministeriö on 18. syyskuuta myöntänyt kolmelle nesteytetyn maakaasun terminaalihankkeelle energiatukea yhteensä 65,2 miljoonaa euroa. Tuen avulla Manga LNG Oy rakentaa Tornioon, Skangass Oy Poriin ja Oy Aga Ab Raumalle LNG-terminaalit. Hankkeiden yhteenlaskettu rakennusaikainen työllisyysvaikutus olisi noin 500 henkilötyövuotta.
Valtioneuvosto on tehnyt äänin 10–7 myönteisen periaatepäätöksen Fennovoiman hakemuksesta rakentaa Rosatomin ydinvoimalaitosyksikkö Pyhäjoelle. Fennovoima teki keväällä 2014 hakemuksen aiemmin saamansa periaatepäätöksen täydentämisestä, koska hanke oli muuttunut alkuperäisen luvan myöntämisen jälkeen. Hallitus katsoi Fennovoiman hankkeen olevan edelleen yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.
EU-komissio on hyväksynyt Suomen valtion pääomasijoituksen suoran huippunopean tietoliikenneyhteyden rakentamiseen Suomen ja Keski-Euroopan välille. Rakennusurakan tarjouskilpailu on käynnistynyt. Päätös urakoitsijasta tehdään marraskuussa ja rakennustyöt päästään aloittamaan vuonna 2015. Merikaapelihanke valmistuu vuosien 2015–2016 vaihteessa.
Suomen suurin jätevoimala vihittiin käyttöön keskiviikkona Vantaalla. Voimalan tuottama lämpö vastaa noin puolta Vantaan tarvitsemasta kaukolämmöstä ja sähkö lähes kolmasosaa kaupungin vuotuisesta sähköntarpeesta.
YIT:n ensimmäiset Miniasunnot ovat valmistumassa Helsingin Hermanniin. Miniasunnot ovat kompakteja kaupunkikoteja yhden ja kahden hengen talouksille. Asuntojen koot vaihtelevat 26,5 yksiöstä 55 neliön kolmioon.
Jyväskylän kaupungin järjestämän, Kankaan vanhan paperitehtaan aluetta koskevan tontinluovutus- ja toteutuskilpailun jatkoneuvottelut ovat edenneet sopimusvaiheeseen. Alueelle perustetaan kehitysyhtiö, joka ostaa paperitehtaan ja ottaa siitä kehittämisvastuun. Kehitysyhtiön osakkaiksi tulevat Skanska Talonrakennus Oy ja YIT Rakennus Oy sekä vähemmistöosakkaaksi Jyväs-Parkki Oy.