Kontiotuote toimittaa suuren hirsikirkon Venäjälle

Kontiotuote Oy on tehnyt sopimuksen hirsikirkon toimittamisesta Venäjän Jekaterinburgiin. Kirkon kokonaispinta-ala on noin 900 neliömetriä, ja sen korkein risti kohoaa 45 metriin . Kirkko toimitetaan maaliskuussa 2013, ja sen on määrä valmistua saman vuoden heinäkuussa Romanovin tsaariperheen 95-vuotismuistopäivän kunniaksi. Kirkko on venäläisen kaivosyhtiö UMMC:n lahjoitus Venäjän ortodoksikirkolle.

Rakentamisen avoimet työpaikat lisääntyivät reippaasti

Rakentamisen avoimien työpaikkojen määrä kasvoi voimakkaasti kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Alan avoimien työpaikkojen määrä oli kasvanut myös vuoden 2012 edellisillä neljänneksillä, kun taas vuoden 2011 jälkipuoliskolla rakentamisen työpaikkojen määrä oli vähentynyt. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen avoimien työpaikkojen tilastoista.

Rakentamisen liikevaihdon kasvu hidastui elokuussa

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden elokuussa 4,5 prosenttia vuoden takaisesta. Kasvu hidastui selvästi heinäkuuhun verrattuna. Nyt tarkistettujen edelliskuukausien lukujen mukaan rakennusyritysten liikevaihto kasvoi heinäkuussa 8,4 prosenttia, kesäkuussa 4,5 prosenttia, toukokuussa 3,3 prosenttia, huhtikuussa 6,7 prosenttia ja maaliskuussa 3,5 prosenttia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajista.

YIT rakentaa YH Kodit Oy:lle kaksi kerrostalokohdetta Kaarinaan

YIT ja Yh Kodit Oy ovat sopineet kahden asuntokohteen toteuttamisesta Kaarinan Piispanristille. Kohteissa on yhteensä 73 asuntoa, ja sopimuksen arvo noin 10 miljoonaa euroa. Taloissa on sekä asumisoikeus- että vuokra-asuntoja. Rakentaminen alkaa alkuvuonna 2013, ja kohteet valmistuvat vuoden 2014 aikana.

Gazprom aloittaa South Stream -kaasuputken rakentamisen

Gazprom aloittaa Venäjältä Italiaan ulottuvan kaasuputken rakentamisen. South Stream -putken tarkoitus on kiertää Ukraina, jonka läpi kulkevista kaasutoimituksista on syntynyt alituisia riitoja. Putken rakennustyöt alkavat Gazpromin mukaan 7. joulukuuta. Itämeren kautta Saksaan kulkeva Nord Stream -putki on jo toiminnassa.

Uudistettu RIL-ohje rakennusten kosteusteknisen laadun parantamiseen

RIL ry on uudistanut julkaisunsa RIL 107 Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeet. Uudessa ohjeessa on korostettu vaipan sisäpinnan ilmatiiveyden tärkeyttä sekä vaipan ulkopinnan kuivumismahdollisuutta. Lisäksi ratkaisujen varmatoimisuus ja kosteuden sietokyky ovat aiempaa voimakkaammin annettujen ohjeiden ja suositusten taustalla.

HS: HIFK kaavailee jäähallia Helsingin Töölönlahdelle

HS:n tietojen mukaan HIFK suunnittelee Helsingin Töölönlahdelle jäähallia ja hotellia. Jäähalli sijaitsisi Oopperataloa vastapäätä Helsinginkadun pohjoispuolella, nykyisin Olympiastadionin ja Töölön kisahallin parkkipaikkana toimivalla alueella. HS kertoo, että hallikompleksi maksaisi 350–400 miljoonaa euroa. HIFK aikoo rahoittaa hankkeen kokonaan yksityisellä rahalla.