Are toteuttaa talotekniikan Spondan Ruoholahden toimistotaloon

Are on valittu talotekniikkaurakoitsijaksi toimistotaloon, jota Sponda Oyj rakennuttaa Helsingin Ruoholahteen. Sopimus koskee yli 11 000 bruttoneliömetrin laajuisen toimistorakennuksen koko talotekniikkaa. Uuden toimistotalon suunnittelussa ja rakentamisessa korostuvat energiatehokkuus ja ympäristöä säästävät ratkaisut. Näin ollen myös Are toteuttaa talotekniikan energiatehokkaalla Sensus-järjestelmällään.

Att:n asuntokohde Arabianrannassa valittiin vuoden 2011 betonirakenteeksi

Helsingin kaupungin Asuntotuotantotoimisto Att:n rakennuttama yhtenäinen asuntokortteli Arabianrannassa on palkittu vuoden 2011 betonirakenteena. Asunto Oy Helsingin Flooranaukion ja Kiinteistö Oy Lontoonkujan muodostama kohde palkittiin taitavasta suunnittelusta sekä ammattitaitoisesta toteutuksesta. Rakennuttajan, kaavoittajan ja suunnittelijoiden tiiviin yhteistyön tuloksena yhdistettynä osaavaan betonin käyttöön on aikaansaatu toimiva ja näyttävä arkkitehtoninen rakennus.

Vantaalle valmistui viime vuonna asuntoja enemmän kuin vuosikymmeniin

Vantaalle valmistui yhteensä 2 132 uutta asuntoa viime vuonna. Rakennusvalvontajohtaja Pekka Virkamäki toteaa valmistuneiden asuntojen määrän olevan ennätys sitten 70- ja 80-lukujen. Vantaan tavoitteena on koko 2000-luvun ollut 2 000 asunnon vuosituotanto. Tavoitteeseen on päästy aiemmin vuosina 2003 ja 2004. Kymmenen viime vuoden keskiarvo on
1 650 asuntoa.

Fortumin biovoimalaitoksen peruskivi muurattu Järvenpäässä

Fortumin uuden biopolttoaineita hyödyntävän sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen peruskivi on muurattu perjantaina 27. tammikuuta Järvenpäässä. Laitoksen käyttöönottovaihe alkaa suunnitelmien mukaan keväällä 2013. Fortum investoi Järvenpään biovoimalaitokseen noin 80 miljoonaa euroa.

Rakentamisen luottamus palautunut pitkän aikavälin keskiarvon tasolle

Rakentamisen luottamusindikaattori on palautunut tammikuussa edelliskuun pudotuksesta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuvan rakentamisen luottamusindikaattorin kausitasoitettu tammikuun saldoluku on -4, kun edelliskuun tarkistettu lukema oli -15. Aikasarjan pitkän aikavälin keskiarvo on -5.

Uudisrakentamisen volyymi kasvoi hivenen marraskuussa

Marraskuussa 2011 käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi kasvoi 2,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Asuinrakentamisen volyymi pysyi lähes vertailujakson tasolla. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi puolestaan kasvoi 5 prosenttia vuoden takaisesta. Nämä tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Rakennuslupakuutiot painuivat viidenneksellä myös marraskuussa

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2011 marraskuussa yhteensä 2,61 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 19,4 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Jo kuukautta aiemmin rakennuslupien kuutiomäärä painui viidenneksen. Aiempien kuukausien voimakkaan kasvun ansiosta tammi-marraskuussa 2011 myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä säilyi kuitenkin vielä 8 prosentin kasvussa edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Rakennuslupia myönnettiin tammi-marraskuussa 2011 yhteensä 40,81 miljoonalle kuutiometrille. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Technopolis käynnistää laajennushankkeen Tallinnan lentokenttäkampuksella

Technopolis Ülemiste AS aloittaa Tallinnan lentokenttäkampuksen laajennuksen. Lentokenttäkampuksen Löötsan 8 A-, B- ja C-rakennusten kokonaiskustannusten on arvioitu olevan noin 30 miljoonaa euroa, josta 7,5 miljoonaa euroa on jo sijoitettu kampuksen ensimmäiseen vaiheeseen. Vuokrattava pinta-ala on noin 22 000 neliömetriä ja bruttoala noin 29 600 neliömetriä. Tiloista on esivuokrattu 50 prosenttia. Hankkeen arvioidaan valmistuvan lokakuussa 2013.