Rakentamisen avoimet työpaikat kasvoivat reippaasti

Rakentamisen alalla avoinna olevien työpaikkojen määrä kasvoi vuoden 2011 toisella neljänneksellä 66 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. Rakentamisen parissa oli huhti-kesäkuussa 2011 avoinna noin 3 600 työpaikkaa, kun vuotta aiemmin niitä oli 2 200. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista, joiden mittausajankohta oli 1. kesäkuuta.

SRV käynnistää Helsingin Kalasataman keskuksen rakennustyöt

Helsingin kaupunki ja SRV allekirjoittivat tiistaina 16. elokuuta Kalasataman keskuksen toteuttamista koskevat sopimukset. Rakennustyöt alkavat välittömästi. Ensin käynnistyvät maanrakennus- ja louhintatyöt sekä kadun- ja sillanrakennustyöt kestävät ensi vuoden loppuun asti, minkä jälkeen aloitetaan talonrakennustyöt. Tavoitteena on, että keskuksen ensimmäiset osat valmistuvat vuonna 2015 ja loput vaiheittain vuoteen 2021 mennessä.

Rakennusteollisuus laski ennustettaan asuntoaloituksista

Rakennusteollisuus RT on pääosin pitänyt suhdanne-ennusteensa ennallaan viime kevään ennusteeseensa verrattuna, vaikka talouskehityksen osalta epävarmuus on lisääntynyt ja rakentamisen näkymät hieman heikentyneet. Asuntoaloitusten määrää RT on kuitenkin tarkistanut alaspäin. Asuntotuotanto kääntyy tänä vuonna lievään laskuun viime vuoteen verrattuna. Sen sijaan toimitilarakentamisen aloitusmääräarviota RT:llä ei ole ollut toistaiseksi syytä muuttaa.

Annantalon peruskorjaus edennyt harjannostajaisiinsa Helsingissä

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan pitkälti yli 100-vuotiaan Annantalon peruskorjaus on 12. elokuuta edennyt harjannostajaisiinsa. Lasten ja nuorten taidekeskuksena toimiva, osoitteessa Annankatu 3 sijaitseva Annantalo on ollut työmaana vuoden 2010 alusta. Talon ilmanvaihtojärjestelmän uusimistyöt valmistuivat toukokuussa 2011. Tällä hetkellä rakennuksessa on menossa julkisivun ja vesikaton peruskorjaus.

Ramirent tuplasi tuloksensa

Konevuokraamo Ramirent kasvatti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä sekä liikevaihtoaan että tulostaan verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Siinä missä liikevaihdon kasvu jäi reiluun 16 prosenttiin, tulos enemmän kuin kaksinkertaistui. Etenkin kannattavuuden kehitys oli alkuvuoteen verrattuna positiivista, sillä vielä ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö teki tappiota. Yhtiö ei muuttanut ohjeistustaan koko vuoden osalta.