Skanska sai Tallinnan teknilliseltä yliopistolta merkittävän urakan

Skanska Oy:n Virossa toimiva tytäryhtiö Skanska EMV AS on saanut Tallinnan Teknilliseltä yliopistolta merkittävän rakennusurakan. Skanska toteuttaa Teknillisen yliopiston Mustamäen kampukselle yhden uudisrakennuksen ja kunnostaa toisen rakennuksen. Rakennustyöt käynnistyvät lähiaikoina, ja ne on tarkoitus saada päätökseen keväällä 2014.

Honkarakenteen liikevaihto ja tulos taipuivat laskuun

Honkarakenteen liiketoiminnan positiivinen kehitys tyssäsi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Yhtiön liikevaihto ja tulos laskivat ja myös suhteellinen kannattavuus heikkeni viime vuoden vastaavasta ajasta. Yhtiön tilauskanta kuitenkin koheni hieman. Talouden lisääntyneen epävarmuuden vuoksi Honkarakenne muutti hieman myös koko vuoden näkymäänsä.

Hallitus vaatii joustoa energiatehokkuusdirektiivin kansalliseen toteutukseen

Suomen hallitus pitää tärkeänä, että Euroopan komission kesäkuussa julkistaman energiatehokkuutta koskevan direktiiviehdotuksen jatkovalmistelussa saadaan lisää joustoa toimien kansalliseen toteutukseen. Hallitus suhtautuu myönteisesti direktiivin tavoitteeseen parantaa energiatehokkuutta ja vaatimukseen lisätoimenpiteistä, mutta näkee ehdotuksessa tiettyjä ongelmakohtia. Valtioneuvosto toimitti 11. elokuuta eduskunnalle kirjelmän asiasta.

Hannu Penttilä esittää kunnallista rakennuttajayhtiötä Helsingin seudulle

Helsingin seudun kuntien tulee entistä yksiselitteisemmin sitoutua yhteisesti sovittujen asuntopoliittisten tavoitteiden ja erityisesti aravuokra-asuntojen toteuttamiseen. Jos se muutoin onnistu, pitäisi kunnallisen asuntotuotannon rakennuttajaksi nimetä seudullinen rakennuttajayhtiö esimerkiksi Helsingin asuntotuotantotoimiston pohjalta. Tätä mieltä on Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Rakentamisen pk-yritysten suhdannekuva on normaalia parempi

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n tuoreen suhdannebarometrin mukaan pienten ja keskisuurten rakennusyritysten suhdanteet ovat vahvistuneet vuoden alkupuoliskolla. Tämänhetkistä tilannetta kuvataan jo jonkin verran keskimääräistä vahvemmaksi. Toisaalta alan yritysten odotukset lähikuukausille ovat aiempaa vaisummat, ja suhdannenousun ennustetaan jäävän loppuvuonna heikoksi.

Suurimmissa kaupungeissa opetetaan rakentamaan ekologisesti

Pientalojen rakentajat saavat pian Suomen suurimmissa kaupungeissa ekologisia rakennusneuvoja ja kaupunkien työntekijät vinkkejä energian säästämisestä. Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Turun ja Oulun kaupunginjohtajien ilmastoverkosto julkaisi keskiviikkona kuusi yhteistä aloitetta ilmaston hyväksi.

Kuortaneelle kaavaillaan lähes 30 miljoonan rakennusinvestointeja

Kuortaneen urheiluopiston alueelle kaavaillaan mittavaa liikunta- ja yrityspuistoa lähivuosina. Juuri valmistuneen aluesuunnitelman mukaan investoinnit yhteensä noin 15 000 neliömetrin tiloihin ovat lähes 30 miljoonaa euroa. Yritysten toimitilojen lisäksi luvuissa on mukana urheiluopiston liikuntatilojen laajennuksia. Aluesuunnitelman on laatinut Motiivi Oy Seinäjoelta.