Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Lähes puolet barometriin vastanneista toimistotyötä tekevistä haluaisi tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Reilu kolmannes on sen sijaan mieluummin työpaikalla.
Koronaviruskriisistä huolimatta Sitowisen tavoitteena on edelleen listautua pörssiin. Toimitusjohtaja Pekka Eloholman mukaan yhtiö lähtee siitä, että tämän vuoden loppuun mennessä sillä on valmius listautua.
Aikaisemmin rakennusalalla ajateltiin, että sosiologit kyselevät hassuja kysymyksiä. Sittemmin sosiaalisten vaikutusten arvioinnista on tullut normaali osa YVA-menettelyä – kuten siitäkin, että insinööritoimistoihin palkataan sosiologeja.
Granlund kasvaa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Helmikuussa 2020 datakeskus-liiketoiminta laajentui Ruotsin markkinoille. Kotimaassa Granlund on kasvanut etenkin yrityskaupoilla.