Tutkimuksessa kerättiin pölynäytteitä taloista, joissa oli todettu vakavia kosteusvaurioita ja joissa ihmiset oireilivat sekä näiden vertailutaloista. Laskeutunutta huonepölyä kerättiin imuroimalla yläpinnoilta, pyyhkäisynäytteillä ja keräyslaatikoilla sekä laskeumamaljoilla. Kerätyt näytteet uutettiin ja uutosten myrkyllisyys mitattiin. Tuloksia verrattiin tietoihin kohteen kosteusvauriotilanteesta sekä asukkaiden oireilusta.
Tutkimus osoitti, että pölystä tehdyt toksikologiset mittaukset eivät pysty selvästi erottelemaan oireilevia tapauskohteita lähes oireettomista vertailukohteista. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että toksikologista mittausta pölystä ei voida vielä käyttää kosteusvauriokohteiden korjaustarpeiden priorisoinnin perusteena eikä terveyshaitan arvioinnissa.
Tulosten perusteella nyt käytetyt pölynkeräämistavat soveltuvat huonosti toksikologisiin analyyseihin, joten näytteenottomenetelmiä täytyy kehittää jatkossakin. On myös huomioitava, että huonepölyn myrkyllisyys ei välttämättä ole selittävä tekijä kosteusvauriorakennuksiin liitetyssä oireilussa.
Kolmivuotinen tutkimushanke toteutettiin sosiaali- ja terveysministeriön johdolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Turun yliopiston sekä Työterveyslaitoksen yhteistyönä. Mukana olivat maamme johtavat mikrobiologian ja toksikologian asiantuntijat.
Tutkimuksen loppuraportti on kokonaisuudessaan tässä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Tutkimus: Toksikologinen pölymittaus ei riitä kosteusvaurion terveyshaitan arviontiin”
1990-luvulta on tehty kymmeniä ja kymmeniä projekteja raportteineen siitä, millaisia homeita on löytynyt ja mistä on niitä on löytynyt. Eikö painopisteen pidä olla homevaurioiden estämisessä? Kai niitäkin on, mutta töiden suhde on täysin nurinkurinen! Nykytilanteessa kosteus- ja homevaurioiden perässä seuraa (paheneva) jatkumo, eli varmaa työtä korjaajille. Liikenneturvallisuustyössä oli aikoinaan järkevä iskulause: ”Ennakoi tuleva tilanne”. Tämä on hyvä ohje myös kosteus- ja homeongelmiin. Toimivan ohjeen konkreettinen muoto on lyhykäisyydessään: EI KOSTEUTTA, EI HOMETTA.
Lakisääteisesti tämä on kirjattu: Suomen rakentamismääräyskokoelma C 2/1.2 Olennainen vaatimus/1.2.1: ”Rakennus on suunniteltava ja rakennettava siten, ettei siitä aiheudu sen käyttäjille tai naapureille hygienia- tai terveysriskiä kosteuden kertymisestä rakennuksen osiin tai sisäpinnoille. Rakennuksen näiden ominaisuuksien tulee normaalilla kunnossapidolla säilyä taloudellisesti kohtuullisen käyttöiän ajan.” Tämän MRL:n alaisen RakMK:n C 2 -osan rikkojia on Suomi täynnä.
RIL 1970-luvulla julkaisi laajan asiantuntijajoukon kirjoittamana laajan käsikirjan ”Lämmön- ja kosteudeneristys RIL 117”. Luepa ajatuksella ote sen alkusanoista: ”…kuinka yleisiä ovatkaan …: eristyskyvyn pettämisestä aiheutuneet vauriot, julkisivujen rapautumiset, perustusten kosteusvauriot, lattiasieni, lämpö- ja vesivuodot…” Kirjasta otettiin 2. painos 1980-luvulla, vaan 2010-luvulla olemme entistä enemmän homeessa.
RIL julkaisi reilu vuosi sitten ”ei kosteutta, ei hometta” -ongelmasta laajahkon käsikirjan: ”Kosteudenhallinta ja homevaurioiden estäminen RIL 250-2011.” Puutteistaan huolimatta RIL 250 antaa erittäin toimivia ohjeita, miten insinööri- ja arkijärjen mix:llä saa rakennuksestaan homeettoman sen elinkaaren (toimintajakson) ajaksi suunnittelusta alkaen – toki katastrofitilanteet muistaen ja niihin oikein reagoiden.
Miksei homeongelmaa laiteta kuriin? Periaatteessa lukion fysiikan tiedot riittävät, vähempikin. Taisi ”vanha kansa” osata paremmin kuin nykyrakentajat ja talonpitäjät. Ne tahot, joilla pitää olla parhaimmat tiedot ja taidot – rakennuttaja ja omistaja –, omaavat usein huonoimmat lähtökohdat, mutta heillä on täysi ja jakamaton vastuu projektistaan ja rakennuksestaan.
Eikö homeongelmissa pidä päästä näistä onnettomuustapahtuman ihmettelyistä kestävään kuivaan rakentamiseen ja kuivaan kiinteistönpitoon. Ei niihin home kuulu. Jokainen rakennusten kuntotutkimus kertoo huonosta kiinteistönpidosta.
Mielenkiintoinen näkökulma homeongelmiin. Eli kaikki nämä 20-80-luvulla rakennetut sadat-tuhannet homeongelmaiset rakennukset pitäisi jättää omaan arvoon ja keskittyä estämään muutaman kymmenen tulevan rakennuksen homehtuminen. Kumpikohan on kansantaloudellisesti merkittävämpää?
Fakta on se, että suurin osa nykyisistä homeongelmataloista johtuu siitä, että ne on rakennettu luokattomasti. Luokattoman rakennustyön ovat tehneet juuri nämä samat kyseiset herrat, jotka näilläkin keskustelupalstoilla rääkyvät energiamääräsyten aiheuttamista hypermegaluokan homeongelmasta.
RIL-117 jälkeen on julkaistu useampia oppaita, joissa on uudempaa ja oikeampaa tietoa asiasta.
Kaikki ongelmat eivät johdu huonosta kiinteisönpidosta. Kuntotutkimuksia tehdään myös ihan hyvin hoidettuihin rakennuksiin. Säännöllinen kuntoarvio- ja tarkemman tiedon hankkiminen tarvittaessa kuntotutkimuksin kuuluu hyvään kiinteistönpitoon. Vaikka suurten ikäluokkien tieto ei vanhene ja kunto rapaudu, niin rakennusmateriaalit valitettavasti vanhenevat ja rapautuvat luonnostaan johtuen atomien pyrkimyksestä palata pienimpään energiatasoon (selviää lukion pitkän fysiikan 8 tai 9 kurssilla, jos ei aikaisemmin tiennyt).
Kyseisen tutkimuksen tulokset olivat ennakoitavissa. Huoneilmasta otetuista näytteistä ei voida mitenkään poissulkea ihmisen toiminnan vaikutus. Kaikki tietää, että esimerkiksi huonekasvien mullassa on suuret pitoisuudet aktinobakteereja. Mikäli pölystä jotain myrkkyä pystytään tunnistamaan, niin sen lähteen paikallistaminen kentällä on mahdotonta.
Kaikki rakennusten ongelmat pystytään selvittämään normaalilla rakennusteknisella kuntotutkimuksella, missä tarvittessa (hyvin harvoin) voidaan hyödyntää esimerkiksi VOC- tai muita vastaavia mittauksia. Korjauksissa epäonnistutaan aina silloin, kun lähtökohtana tutkimuksissa on jonkun valittajan suun sulkeminen. Kun koulun tai viraston henkilökunnassa joku oireilee, niin ensimmäinen asia, mitä halutaan, on tutkimus/mittaus, jolla pitäisi todistaa, että mitään oireilua aiheuttavaa ei ole. Tästä seuraa laaduttomien tutkimusten ja turhien mittausten kierre, joka johtaa lopulta surkeaan peruskorjaukseen. Suomessa on muutama taho, jolla on riittävän laaja asiantuntijaosaaminen onelmien tutkimiseen ja selvittämiseen. Itse olen törmännyt tosin heidän kohdalla siihen, että hinta on aika korkea. Toisaalta jälkikäteen on sitten huomattu, että ehkä se olisi kokonaistaloudellisesti ollut kuitenkin halvempaa tilata niiltä, jos asia olisi kerralla selvinnyt. Puitesopimukset eivät sitten aina tosin anna siihen edes mahdollisuutta.