Rakentamisen työvoimakustannukset kääntyivät laskuun

Rakentamisen tehdyn työtunnin kustannus painui kuluvan vuoden heinä-syyskuussa 0,5 prosentin laskuun vuotta aiempaan verrattuna. Myös tehdyt tunnit vähenivät. Vielä edellisellä vuosineljänneksellä alan työvoimakustannukset nousivat 1,2 prosenttia. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen työvoimakustannusindeksistä.

Yksinasuvan pienituloisen tulotaso jää alle kohtuullisen minimitoimeentulon asumismenojen jälkeen

Pienituloisilla menee asumismenoihin lähes kaksinkertainen osuus tuloista muuhun väestöön verrattuna. Osuus on suuri erityisesti yksin asuvilla ja kaupungeissa asuvilla pienituloisilla. Yksinasuvien pienituloisten tulotaso jää asumismenojen jälkeen alle kohtuullisen minimitoimeentulon. Tulokset käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksesta.