Hallitus aikoo selkeyttää asumisoikeusjärjestelmää

Hallitus esittää asumisoikeusjärjestelmään useita pieniä muutoksia, joiden tarkoituksena on selkeyttää järjestelmää ja parantaa sen avoimuutta. Asumisoikeusasuntoja koskevaa lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että asukkaat pystyvät vastedes valvomaan kustannuksia paremmin. He voivat vaikuttaa vastikkeeseensa säästämällä hoitokuluissa. Myös viranomaisten valtuuksia valvoa asumisoikeusjärjestelmän tarkoituksenmukaista toteutumista vahvistetaan.

Poliisi tutkii Alajärven hoivapalveluiden rakennuttamista

Poliisikin tutkii Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä syntynyttä erikoista kiistaa uuden palvelutalon rakennuttamisesta. Kaupunki halusi paikkakunnalle uuden palvelutalon Attendo MedOne Hoiva Oy:n kanssa niin innokkaasti, että se puolsi kohteen investointiavustusta ja korkotukea koskevaa tukihakemusta Aralle jo ennen kuin palvelujen tuottajaa koskenut kilpailu oli ratkennut. Paikkakunnalla on myös kaksi hoivakotia tyhjillään, mutta sitä kaupunki ei Aralle kertonut.

Nordea: Asuntolainojen hoitokyky heikentynyt alkuvuonna

Kotitalouksien kyky selviytyä asuntolainoistaan on hieman heikentynyt kuluvan vuoden alkupuoliskolla, kun asuntojen hinnat ovat nousseet. Nordean selvityksen mukaan heikointa maksukyky oli Helsingissä, jossa myös asunnot ovat kalliimpia. Vertailun perusteella paras maksukyky suurimmista kaupungeista oli Kotkassa ja Porissa.

Suomi hakee EU-tukea valtion liikennehankkeisiin

Suomi hakee tänä vuonna EU:lta reilut 17 miljoonaa euroa tukea valtion liikennehankkeisiin. Tukea haetaan määrärahasta, joka on osoitettu yleiseurooppalaisten liikenneverkkojen kehittämiseen.Tukea haetaan sekä E18-tielle että Pohjanmaan radalle. Osa tietuesta on tarkoitettu Koskenkylä-Kotka-tiehankkeen valmisteluun ja osa E18-tien suunnitteluun. Ratahankkeissa tukea haetaan Seinäjoki-Oulu-rataosan kohentamiseen ja Kokkola-Ylivieska-radan kaksoisraiteen valmisteluun.

Cramo uudisti tavoitteensa vuosille 2010-2013

Cramo-konserni uudisti strategiset ja taloudelliset tavoitteensa vuosille 2010-2013. Yritys tavoittelee yli 10 prosentin vuosittaista liikevaihdon kasvua. EBITA-liikevoittomarginaalin halutaan nousevan yli 15 prosentin liikevaihdosta. Oman pääoman tuotoksi halutaan yli 15 prosenttia ja nettovelkaantumisasteeksi korkeintaan 100 prosenttia.