Asuntoaloitukset kasvoivat 50 prosenttia vuodessa

Suomessa aloitettiin viime vuonna noin 34 000 uuden asunnon rakentaminen, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvun synnytti vapaarahoitteinen asuntotuotanto: rakennusliikkeiden omat kerros- ja rivitaloasuntojen aloitukset melkein kolminkertaistuivat vuodesta 2009 ja niiden määrä oli lähes 11 700. Myös omakotitalojen rakentaminen vilkastui merkittävästi noin 12 500 erillispientaloon. Kokonaislukema selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedosta, ja sitä täydentää Talonrakennusteollisuuden alkuvuoden asuntotuotantokysely jäsenistölleen.

Rakennusalan työttömyyskassan jäsenten työttömyys kasvoi helmikuussa

Rakennusalan työttömyys kasvoi helmikuun aikana selvästi. Rakentajien työttömyys kasvoi kaikkiaan 2,1 prosenttiyksiköllä edellisen kuukauden loppuun verrattuna. Helmikuun lopussa oli työttömänä 11 645 Rakennusalan kassan jäsentä. Tämä on 19,9 prosenttia kassaan kuuluvista rakentajista. Eli viidesosa kassaan kuuluvista rakentajista oli työttömänä.

Rakli: Kiinteistö- ja rakennusmarkkinoiden taantuma jäämässä taakse

Pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakennusmarkkinat ovat toipumassa taantuman jälkeen. Keskimääräistä paremmin ovat toipuneet asuntomarkkinat. Toimitilarakentamisessa eniten kysyntää on liiketiloissa, mutta myös toimisto- ja julkista rakentamista on käynnissä. Korjausrakentaminen jatkuu vilkkaana. Kiinteistömarkkinoilla odotetaan edelleen piristymistä, joka on jo alkanut pikku hiljaa näkyä. Nämä seikat käyvät ilmi Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin suhdannetiedotteesta.

Rakennuskustannukset nousivat helmikuussa 2,8 prosenttia

Rakennuskustannukset jatkoivat nousuaan helmikuussa 2011. Rakennuskustannusten kokonaisindeksi nousi 0,3 prosenttia tammikuusta helmikuuhun ulottuvalla kuukauden jaksolla. Tarvikepanosten hinnat nousivat 0,3 prosenttia, mutta työpanosten hinnat pysyivät ennallaan. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.