Rakentamisen pk-yritysten tuotanto laski tammi-maaliskuussa voimakkaasti. Pk-yritysten tuotanto supistui kuitenkin vähemmän kuin suurilla yrityksillä. Pk-yritykset odottavat tuotannon edelleen supistuvan voimakkaasti lähikuukausina, mutta kolmannella neljänneksellä laskun odotetaan jo loivenevan hieman.
Pk-yritykset saivat kuluvan vuoden alussa hyvin niukasti uusia tilauksia. Tilausten määrän ennakoidaan myös jatkavan laskuaan lähikuukausina, vaikkakaan ei aivan yhtä voimakkaasti kuin alkuvuonna. Tilauskanta kutistui vielä edellisen tiedustelun lukemista ja erityisesti pienimmät yritykset kuvaavat tilauskantaansa niukaksi.
Henkilöstömäärän lasku kiihtyi alkuvuonna. Kehitys oli edellisen tiedustelun mukainen. Odotukset lähikuukausille ovat yhä hyvin heikot ja työvoiman odotetaan supistuvan selvästi nykyisestä. Toisaalta ammattityövoimapulaa on enää 3 prosentilla rakentamisen pk-yrityksistä.
Kapasiteetin käyttöaste on hyvin matalalla tasolla. Huhtikuussa kapasiteettia oli vapaana 63 prosentilla rakentamisen pk-yrityksistä. Kapasiteettipulaa oli vain 1 prosentilla vastaajista.
Rakentamisessa myyntihintojen lasku oli odotetun nopeaa. Vastaajat ennakoivat hintojen laskun jatkuvan voimakkaana myös lähikuukausina. Kustannustaso säilyi tammi-maaliskuussa ennallaan. Lähikuukausina kustannusten ennakoidaan hieman alenevan.
Rakentamisen osalta EK:n kyselyyn osallistui yhteensä 75 pk-yritystä.
Hannu Lättilä
(Kuva: Anne Kurki)

Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa