Kokeile kuukausi maksutta

Aikuisopiskelijat innostuivat rakennusmestarikoulutuksesta

Syksyllä alkavaan rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmaan haki aikuisten yhteishaussa 254 ensisijaista hakijaa, mikä oli kuusinkertainen määrä koulutuspaikkoihin verrattuna. Yhteensä 1500 nuorta ja aikuista haki rakennusmestarikoulutuksen 140 paikkaa kuudessa ammattikorkeakoulussa.

Savonia-ammattikorkeakoulun yliopettaja Jorma Saarijärven mukaan kova kiinnostus kertoo rakennusalan kasvaneesta vetovoimasta. Hän pitää alan työllisyysnäkymiä lupaavina ja tarvetta käytännön työnjohtajille huutavana. 

Lemminkäinen Oyj:n henkilöstöjohtaja Maria Neovius sanoo, että rakennusmestarikoulutuksen aloituspaikat tulisi nostaa ainakin 500:aan vuodessa, koska koulutuksen ensivaiheen aloituspaikat eivät korvaa edes eläkkeelle siirtyviä rakennusmestareita ja teknikoita.

Rakennusmestarikoulutus aloitetaan syksyllä aikuiskoulutuksena Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa ja Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa Lappeenrannassa. Nuorisoasteella koulutus alkaa Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Tammisaaressa. 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aikuisopiskelijat innostuivat rakennusmestarikoulutuksesta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat