Kokeile kuukausi maksutta

Uudenmaan ympäristökeskus jakoi avustuksia rakennusperinnön hoitoon

Uudenmaan ympäristökeskus on jakanut ympäristöministeriön osoittamasta 247 000 euron määrärahasta vuosittaiset avustukset vanhan arvokkaan rakennuskannan kunnostukseen. Hakemuksia oli jätetty kaikkiaan 130:stä hankkeesta, joista avustusta myönnettiin 69:lle kohteelle.

Uudenmaan ympäristökeskus on jakanut ympäristöministeriön osoittamasta 247 000 euron määrärahasta vuosittaiset avustukset vanhan arvokkaan rakennuskannan kunnostukseen. Hakemuksia oli jätetty kaikkiaan 130:stä hankkeesta, joista avustusta myönnettiin 69:lle kohteelle.

Avustetut kohteet sijoittuivat melko tasaisesti eri puolille Uuttamaata siten, että Länsi-Uudellamaalla avustusta sai 25 kohdetta, Keski-Uudellamaalla 21 ja Itä-Uudellamaalla 23 kohdetta. Avustukset vaihtelivat keskimäärin 1 000:sta 4 000 euroon, suuremmat 5 000 ja 15 000 euron välillä.

Suurimmat avustukset myönnettiin Hangossa sijaitsevan Bulevardi 20:n julkisivun korjaukseen, Hyvinkään villatehtaan korjaussuunnitteluun sekä Ruotsinpyhtään ruukin saharakennuksen korjaukseen. Kaikki edellä mainitut on määritelty valtakunnallisesti arvokkaiksi kohteiksi.

Uudenmaan ympäristökeskuksen päämääränä on myöntää tukea mahdollisimman suurelle osalle hakijoista. Avustuksilla pyritään turvaamaan alueen arvokkaan rakennuskannan säilyminen ja kunnostaminen laajasti ja alueellisesti tasapuolisesti. Tosin määrärahan vähäisyys arvokkaan rakennuskannan määrään nähden on vaikeuttanut tehtävää.

Avustusta haetaan vuosittain lokakuun loppuun mennessä. Avustusta voidaan myöntää rakennuksen säilymistä tukeviin korjaustoimenpiteisiin kuten vesikaton, perustusten, kantavien rakenteiden kunnostukseen tai muihin rakennuksen ulkopuolisiin korjaustoimenpiteisiin. Avustus voi olla yleensä korkeintaan 50% kustannuksista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uudenmaan ympäristökeskus jakoi avustuksia rakennusperinnön hoitoon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat