Kokeile kuukausi maksutta

Asuntotuotanto vähäisintä 50 vuoteen Helsingissä viime vuonna

Valmistuneiden asuntojen määrä laski viime vuonna alhaisimmalle tasolleen 50 vuoteen Helsingissä. Uusia asuntoja valmistui vain 2 300 asuntoa. Myös Espoossa ja Vantaalla asuntotuotanto väheni, ilmenee Helsingin seudun kauppakamarin tekemästä toimialakatsauksesta.

Valmistuneiden asuntojen määrä laski viime vuonna alhaisimmalle tasolleen 50 vuoteen Helsingissä. Uusia asuntoja valmistui vain 2 300 asuntoa. Myös Espoossa ja Vantaalla asuntotuotanto väheni, ilmenee Helsingin seudun kauppakamarin tekemästä toimialakatsauksesta.

Koko Helsingin seudulla, johon lasketaan mukaan myös kehyskunnat, uusia asuntoja valmistui noin 8 200 kappaletta, joka on noin 1 000 asuntoa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös asuntojen aloitusten määrä laski edellisvuodesta. Uusia asuntoja aloitettiin 7 600 kappaletta viime vuonna. Siten valmistuvien asuntojen määrän ei voi olettaa kasvavan tänä vuonnakaan. Viimeisen 25 vuoden aikana Helsingin seudulla on rakennettu keskimäärin 10 000 asuntoa vuodessa.

 

Helsingin seudun kauppakamarin varatoimitusjohtaja Jorma Nyrhilä pitää huolestuttavana, että asuntotuotannon vauhti on pudonnut 10 000 asunnon alapuolelle. Hänen mukaansa Helsingin seudun pitäminen Suomen talousveturina edellyttäisi 12 000 asunnon rakentamista joka vuosi.

 

”Yksi merkittävimmistä lääkkeistä asuntotuotannon nostamiseksi olisi Kehäradan ja Länsimetron rakentamispäätösten nopeuttaminen. Tässä on haastetta valtiovallan suuntaan – haluammeko lisätä veturin ja siten koko Suomen vauhtia? Viime päivien viestit eivät valitettavasti näytä tukevan tätä kasvuajattelua”, toteaa Nyrhilä kauppakamarin tiedotteessa.

 

Asuntotuotannon volyymissä on suuria eroja Helsingin seudun kuntien välillä. Asukaslukuun suhteutettuna vilkkainta asuntotuotanto oli Keravalla, missä valmistui 16,8 asuntoa 1 000 asukasta kohti. Vantaalla ja Espoossa valmistui kummassakin 8,1 asuntoa 1 000 asukasta kohti, kun lukema oli 4 asuntoa 1 000 asukasta kohti Helsingissä.

 

”Tämä viestii selvästi kuntien erilaisesta halusta panostaa asuntotuotantoon. Useimmissa kehyskunnissa on positiivinen vire. Sen sijaan kaikki pääkaupunkiseudun kaupungit ovat kuuden heikoimman joukossa. Jos haluamme Helsingin seudun positiivisen vireen säilyvän, on myös pääkaupunkiseudun kaupunkien ryhdistäydyttävä asuntotuotannossa”, huomauttaa Nyrhilä.

 

Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä rakentaminen kokonaisuudessaan kasvoi voimakkaasti Helsingin seudulla. Se kasvatti liikevaihtoaan päätoimialoista nopeimmin. Kun yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi Helsingin seudulla reaalisesti 5,2 prosenttia vuotta aiemmasta, niin rakentamisen osalta kasvua kertyi 10 prosenttia. Vuoteen 2000 verrattuna rakentamisen reaalinen kasvu on ollut yli neljännes, mikä on kaikista toimialoista eniten.

 

Rakennusyritysten henkilöstömäärä kasvoi alkuvuonna reilun prosentin vuotta aiemmasta. Vuodesta 2000 henkilöstömäärä on kasvanut noin seitsemän prosenttia. Palkkasumma puolestaan nousi lähes viisi prosenttia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuntotuotanto vähäisintä 50 vuoteen Helsingissä viime vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat