Kokeile kuukausi maksutta

Honkarakenne avasi kolmannen konttorin Venäjälle

Honkarakenne on avannut kolmannen myyntikonttorin Venäjälle. Omakoti- ja vapaa-ajantalojen myyntiin keskittyvä toimisto sijaitsee Uralin vuoriston juurella Permin kaupungissa. Hongalla on entuudestaan myyntikonttorit Pietarissa ja Moskovassa.

Honkarakenne on avannut kolmannen myyntikonttorin Venäjälle. Omakoti- ja vapaa-ajantalojen myyntiin keskittyvä toimisto sijaitsee Uralin vuoriston juurella Permin kaupungissa. Hongalla on entuudestaan myyntikonttorit Pietarissa ja Moskovassa.

Hongan mukaan aluerakentamisen kysyntä kasvaa koko ajan eri puolilla Venäjää. Uusi toimisto parantaa yhteyksiä Keski-Venäjälle, jossa etenkin vaurastunut keskiluokka rakennuttaa omakotitaloja.

Honka on vienyt massiivipuutaloja Suomesta Venäjälle 1980-luvulta lähtien.

”Venäjän vientitoimitukset kasvavat nyt vuosittain kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla. Kasvu on tasaisen hallittua ja suuntautuu jatkossa yhä enemmän myös keskikokoisten talojen toimituksiin”, kertoo Hongan Venäjän myynnistä vastaava liiketoimintajohtaja Martti Kyyrönen.

Permissä on parhaillaan työn alla viisi omakotitaloa Hongan ensimmäisestä 20 talon sopimuksesta. Honka on mukana myös suomalaisen taloteollisuuden näyttelyalueen rakentamisessa Pietarin lähellä. Alueen on määrä valmistua ensi vuonna.

Honka vie massiivipuutaloja yli 30 maahan. Itä-Euroopan viennin tärkeitä kohdemaita ovat Venäjän lisäksi Ukraina ja Kazakstan. Honkarakenne arvioi Itä-Eurooppaan suuntautuvan vientinsä kasvavan kuluvana vuonna.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Honkarakenne avasi kolmannen konttorin Venäjälle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat