Rakennettavasta logistiikka- ja hallintokeskuksesta tulee valmistuessaan suurin Suomessa yhdellä kerralla rakennettu logistiikkakiinteistö. Rakennuksen pinta-alaksi tulee ensimmäisessä rakennusvaiheessa noin 74 400 neliömetriä, josta toimistotilojen/pääkonttorin osuus on noin 6 200 neliömetriä ja loppuosa 68 200 neliömetriä on logistiikkatilaa. I-vaiheen tontin pinta-ala on noin 14,3 hehtaaria.
Samalle alueelle voidaan toteuttaa lisäksi II-vaiheen rakentamisena pohjapinta-alaltaan 38 000 neliömetrin lisäosuus, joka voidaan kytkeä kiinni I-vaiheeseen. Ensimmäisen rakennusvaiheen rakentaminen ja suunnittelu toteutetaan siten, että mahdollinen II-vaiheen rakentaminen on mahdollista nopeallakin aikataululla.
Mäntsälän logistiikkakeskuksen kvr-rakentajana ja pääurakoitsijana toimii Palmberg-konserniin kuuluva Oka Oy. Hankkeen pääsuunnittelijana on Nova Group -konserniin kuuluva VG-Group Oy. Rakennuttajana toimii Tokmanni-konsernin tytäryhtiö Mäntsälän Logistiikkakeskus Oy.
Logistiikkakeskus ja pääkonttori valmistuvat vaiheittain kevään 2008 aikana siten, että ensimmäinen osa luovutetaan Tokmanni-konsernin käyttöön helmi-maaliskuussa 2008.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tokmannin logistiikkakeskus harjakorkeudessa Mäntsälässä”