Kokeile kuukausi maksutta

FCG osti ympäristökonsulttiyhtiön Bulgariasta

FCG-konserni on ostanut bulgarialaisen, ympäristöalan konsultointiin ja suunnitteluun erikoistuneen Povvik-OOS -yhtiön. Kaupan myötä FCG-konsernin kansainvälinen toiminta laajenee Bulgariaan. 

FCG-konserni on ostanut bulgarialaisen, ympäristöalan konsultointiin ja suunnitteluun erikoistuneen Povvik-OOS -yhtiön. Kaupan myötä FCG-konsernin kansainvälinen toiminta laajenee Bulgariaan. 

Povvik-OOS on vuonna 1992 perustettu yhtiö, jonka palveluksessa on noin 20 henkilöä ja yhteistyöverkostossa yli 200 asiantuntijaa. Yhtiön asiakkaina on kansainvälisiä Bulgariassa toimivia yhtiöitä ja julkishallinnon organisaatioita sekä kansainvälisiä rahoittajalaitoksia. FCG:n mukaan Povvik-OOS lukeutuu kolmen suurimman bulgarialaisen ympäristökonsultointia harjoittavan yrityksen joukkoon.

FCG International Oy:n toimitusjohtaja Markku Oksasen mukaan Bulgariassa tullaan lähivuosina toteuttamaan useita ympäristösektorin kehittämiseen liittyviä investointeja ja hankkeita.

”FCG:lle ympäristökonsultointi on yksi keskeisistä toiminta-alueista ja tämä kauppa vahvistaa asemaamme näillä voimakkaasti kasvavilla markkinoilla Itä-Euroopassa. Povvikilla on myös vesi- ja ympäristötekniikan osaamista, toteaa Oksanen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “FCG osti ympäristökonsulttiyhtiön Bulgariasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat