Aiemmin rahoitusta on myönnetty Nordic Triangleen kuuluvista Suomen osuuksista muun muassa Kerava-Lahti -oikoradalle ja Turku-Helsinki -moottoritielle. Tämä Pohjolan pääkaupunkien välisiä yhteyksiä nopeuttava rata- ja tiehanke on yksi Euroopan laajuisia liikenneverkkoja (TEN-T) koskevista 30:stä hankkeesta. Ensisijaisiin hankkeisiin kuuluu myös Varsovan ja Helsingin välisen yhteyden parantamishanke ”Rail Baltica” (124 milj. euroa). EU:n budjetista on varattu hankkeiden toteuttamiseksi yhteensä 5,1 miljardia euroa rahoituskauden aikana.
Rahoitusta myönnetään näiden monivuotisten hankkeiden lisäksi myös yksivuotisille hankkeille TEN-T-vuosiohjelmasta, jonka budjetti on 112 miljoonaa euroa tänä vuonna. Vuosiohjelmasta rahoitetaan muun muassa Seinäjoen ja Oulun välisen rataosuuden parantamista (9,3 miljoonaa euroa).
Hankkeiden valinnassa on asetettu etusijalle kestävän kehityksen tavoitteen mukaiset, ympäristöä säästävät liikennemuodot, kuten sisävesi- ja rautatieliikenne. Rautatiehankkeiden osuus käytettävissä olevasta rahoituksesta on 74,2 prosenttia. Sisävesihankkeille on varattu 11,5 prosenttia rahoituksen kokonaismäärästä.
Rahoitus pyritään keskittämään välttämättömiin valtioiden rajat ylittäviin töihin ja selvityksiin. Niiden osuus koko rahoituksesta onkin 56 prosenttia.
Valittuja hankkeita tarkastelevat seuraavaksi jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti. Komission on määrä tehdä lopulliset rahoituspäätökset vuoden 2008 alussa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Komissio rahoittaa 155 miljoonalla eurolla Nordic Triangle -liikennehanketta”