Kokeile kuukausi maksutta

Stora Enson tuotannonleikkaukset koskevat 450 työntekijää Suomessa

Metsäjätti Stora Enson uudet tuotannonrajoitukset koskevat Suomessa tavalla tai toisella 450 työntekijää, kertoi yhtiön varatoimitusjohtaja Hannu Ryöppönen torstaina.

Metsäjätti Stora Enson uudet tuotannonrajoitukset koskevat Suomessa tavalla tai toisella 450 työntekijää, kertoi yhtiön varatoimitusjohtaja Hannu Ryöppönen torstaina.

Kyse on lomautuksista eikä irtisanomisista. Stora Enso ei vielä ilmoittanut yt-neuvottelujen alkamisesta, koska tilanne supistusten kohteiksi joutuvilla sahoilla on edelleen liikkuva, Ryöppönen selitti.

Stora Enso rajoittaa tuotantoa Kiteen, Varkauden, Tolkkisen ja Kotkan sahoilla. Tuotannonrajoitukset voivat olla seisokkeja tai tuotannon supistuksia. Ryöppösen mukaan yhtiö yrittää selvitä siten, että sahat siirtyvät yhteen tai kahteen työvuoroon.

Kiteen, Varkauden ja Tolkkisen sahat ovat seisoneet jo aiemmin tänä syksynä. Niitä koskevat yt-neuvottelut on käyty.

Perussyynä tuotannonrajoituksiin on Stora Enso mukaan raakapuun korkea hinta ja puutuotteiden hintojen ja menekin heikentyminen. Yhtiö arvioi, että heikko markkinatilanne on väliaikainen. Sahatavaramarkkinoita sotkee ylitarjonta Keski-Euroopassa, jossa myrskyt ovat kaataneet runsaasti puuta.

Päätösten syynä on kuitenkin monia hienojakoisempia tekijöitä, jotka vaikuttavat tuotantolaitoksilla eri tavoin.

Ryöppönen kertoi, että Kiteen, Varkauden ja Tolkkisen sahoilla kyse on ennen kaikkea koivupulasta. Koivupulaa on pahentanut tuonnin hyytyminen Venäjältä. Kotkan sahaa painaa taas mäntytukin korkea hinta, joka tekee sahaamisesta kannattamatonta.

Stora Enso ilmoitti runsas kuukausi sitten myyvänsä Kotkan sahan, jos se saa tarpeeksi hyvän tarjouksen. Samassa yhteydessä yhtiö ilmoitti lopettavansa Summan paperitehtaan ja Kemijärven sellutehtaan.

Myös Baltia kohteena

Puolen miljoonan kuutiometrin rajoitukset koskevat kuitenkin pääasiassa kuusisahatavaraa, sillä kohteena ovat myös Baltian maiden ja Itävallan sahat. Viron, Latvian ja Liettuan kaikki sahat joutuvat supistusten kohteiksi.

Itävallassa supistukset koskevat liimapalkkituotantoa. Ryöppösen mukaan liimapalkkituotannon vaikeudet johtuvat Japanista, johon yhtiö on vienyt suuren osan tuotannostaan. Japanissa tuli kesällä voimaan lakimuutos, jonka seurauksena liimapalkkien myynti pysähtyi.

Stora Enso käsityksen mukaan liimapalkkien kysyntä palaa entiselleen, mutta yhtiölle on ehtinyt kertyä suuret varastot palkkeja. Varastot pitää purkaa ennen kuin tuotanto voi palautua ennalleen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Stora Enson tuotannonleikkaukset koskevat 450 työntekijää Suomessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat