Kokeile kuukausi maksutta

Halton lisää ilmastointipalkkien tuotantokapasiteettia Suomessa

Halton investoi ilmastointipalkkien tuotantoon ja toimitusketjun kehittämiseen Suomessa. Päätöksen taustalla on ilmastointipalkkijärjestelmän kasvava kysyntä, kun kiinteistöjen suunnittelu painottaa yhä enemmän energian kulutusta ja elinkaarivaikutuksia.

”Energia- ja kustannustehokkaiden ratkaisuiden kysynnän kasvu näkyy kaikilla päämarkkinoillamme vahvasti. Erityisesti ilmastointipalkkijärjestelmän suosio on kasvanut voimakkaasti niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa. Olemme lisänneet tuotantokapasiteettia vuosittain, mutta tänä vuonna toteutettava muutos on erittäin merkittävä. Sen myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä joustavammat ja nopeammat palkkitoimitukset”, kertoo Halton Indoors -liiketoimintayksikön johtaja Jussi Merilä.  

Halton on kehittänyt myös koko toimitusketjun hallintaa strategisena osana liiketoimintaa. Tuotteiden läpimenoajat ovat lyhentyneet keskimäärin 18,3 päivästä 3,6 päivään, joissakin tuoteryhmissä on saavutettu jopa 56 päivän säästö läpimenoajoissa. Lyhentynyt läpimenoaika mahdollistaa joustavat toimitukset ja uusien palvelukokonaisuuksien kehittämisen asiakasyritysten tarpeisiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Halton lisää ilmastointipalkkien tuotantokapasiteettia Suomessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat