Kokeile kuukausi maksutta

Keskikaiteita ehdotetaan tiekuolemien estämiseksi

Liikenneturva perää keskikaiteiden rakentamista kuolonkolareiden vähentämiseksi. Keskikaiteet estäisivät nokkakolareita, jotka lisääntyivät viime vuonna varsin runsaasti edellisvuodesta.

Liikenneturva perää keskikaiteiden rakentamista kuolonkolareiden vähentämiseksi. Keskikaiteet estäisivät nokkakolareita, jotka lisääntyivät viime vuonna varsin runsaasti edellisvuodesta.

– Se on pitkäjänteinen asia, mutta keskikaiteiden rakentamista pitäisi kiirehtiä. Alkoholin käytön valvontaa tulisi myös lisätä ja liikenteen nopeuksiin pitäisi tarkemmin puuttua, esittää Liikenneturvan toimitusjohtaja Matti Järvinen.

Pääteiden kohtaamisonnettomuuksissa kuolee vuosittain 70-80 ihmistä. Keskikaiteiden kustannukset ovat tosin korkeita, koska niiden rakentaminen edellyttää usein tien leventämistä.

– Keskikaiteista pitäisi saada päätös, että niitä aletaan rakentaa. Siinä tahdissa, mitä resurssit antaa myöten, Järvinen mietti.

Tilastokeskuksen torstaina julkaisemien tietojen mukaan tieliikenteessä kuolleiden määrä kasvoi selvästi viime vuonna. Tieliikenteessä sai surmansa lähes 50 ihmistä enemmän kuin edeltävänä vuonna.

– Kehitys menee väärään suuntaan. Selitykseksi ei käy, että vuosi 2006 olisi ollut jotenkin erittäin hyvä, ja nyt vain palattiin sitä edeltävään aikaan, Järvinen sanoi STT:lle.

Kaikkiaan onnettomuuksissa menetti henkensä kaikkiaan vajaat 380 ihmistä. Loppuvuosi ei kuitenkin sujunut niin synkästi kuin pelättiin, sillä syksyllä kuolleiden määrä pelättiin nousevan jopa 400:aan.

– Historia on osoittanut, että kuolonkolarien määrää pystytään edelleen vähentämään, jos ennaltaehkäiseviin toimiin panostetaan määrätietoisesti, Järvinen pohti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Keskikaiteita ehdotetaan tiekuolemien estämiseksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat