Kokeile kuukausi maksutta

Uusiutuviin energialähteisiin perustuva puutaloalue Kontiolahdelle 2009

Oulun yliopiston arkkitehtuurin osasto, Kontiolahden kunta ja Joensuun Tiedepuisto Oy kehittävät yhteistyössä maamme tähän asti laajinta uusiutuvien energialähteiden käyttöön perustuvaa energiatehokasta puutaloaluetta. Kontiolahden Lehmoon, Suutelan pelloille nousee 23 hehtaarin puutalorakentamisen mallialue. Alueelle rakennetaan pientalojen lisäksi pienkerrostaloja ja rivitaloja. Asuntojen arvioitu lukumäärä on tässä vaiheessa 200-250. Määrä tarkentuu kaavoituksen edetessä. Tavoitteena on saada alueen asemakaava valmiiksi vuoden 2009 alussa ja aloittaa rakentaminen saman vuoden kesällä.

Suutelan alueella käytetään uusiutuviin energioihin liittyvää rakennustekniikkaa siten, että toteutuksessa huomioidaan entistä monipuolisemmin asumisen elinkaari alusta loppuun. Energiahuolto tullaan toteuttamaan puuenergialämpölaitoksella ja sen mikrokaukolämpöverkolla. Lämmittämisessä hyödynnetään lisäksi talokohtaisesti uusiutuvia energialähteitä kuten esimerkiksi maalämpöä. Uutta on myös erilaisten uusiutuvien energiamuotojen yhdisteleminen. Energiaratkaisut huomioidaan jo asemakaavaa suunniteltaessa.

Uudella asuntoalueella puuta tullaan käyttämään hyvin monipuolisesti rakennusmateriaalina. Alueen pientaloissa, pienkerrostaloissa ja rivitaloissa tullaan näkemään myös uudenlaista puunkäyttöä piha- ja ympäristörakentamisessa sekä sisustamisessa. Piha- ja ympäristörakentamisessa käytetään myös luonnonkiveä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uusiutuviin energialähteisiin perustuva puutaloalue Kontiolahdelle 2009”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat