Kokeile kuukausi maksutta

Hämeenkyrön valtuusto näytti vihreää valoa jätevoimalalle

Hämeenkyrön kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina asemakaavan, joka mahdollistaa kiistellyn jätteenpolttolaitoksen rakentamisen kuntaan. Päätös tehtiin äänestysluvuin 21-14.

Hämeenkyrön kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina asemakaavan, joka mahdollistaa kiistellyn jätteenpolttolaitoksen rakentamisen kuntaan. Päätös tehtiin äänestysluvuin 21-14.

Valtuuston päätös poikkesi hallituksen kannasta, sillä Hämeenkyrön kunnanhallitus päätyi kuun alussa vastustamaan jätteenpolttolaitosta. Myös valtaosa kuntalaisista vastusti jätevoimalaa, kun asiasta järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys toissa vuoden lopulla.

Polttolaitosta on kaavailtu Kyröskosken taajaman pohjoispuoliselle teollisuusalueelle. Hämeenkyrön hallintojohtaja Vesa Perälä arvioi, että asiasta tehdään kanteluita korkeimpia oikeusasteita myöten. Valituskierros sekä lupa-asioiden käsittely voivat hänen mukaansa viedä 3-5 vuotta.

Yhdyskunta- ja teollisuusjätteitä polttoaineena käyttävää voimalaitosta on suunnitellut Vapo. Siellä poltettaisiin merkittävä osa Pirkanmaan kierrätyskelvottomasta jätteestä. Voimala tuottaisi energiaa muun muassa M-Realin puunjalostustehtaille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hämeenkyrön valtuusto näytti vihreää valoa jätevoimalalle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat