Kokeile kuukausi maksutta

Työryhmä kaavailee uutta oikorataa Porvoosta Luumäelle

Liikenneministeriön työryhmä ottaisi alustavaan harkintaan uuden oikoradan rakentamisen Porvoosta Luumäelle. Rata turvaisi junaliikennettä Helsingistä itään, kun Pietarin liikenne kasvaa lähivuosikymmeninä.

Liikenneministeriön työryhmä ottaisi alustavaan harkintaan uuden oikoradan rakentamisen Porvoosta Luumäelle. Rata turvaisi junaliikennettä Helsingistä itään, kun Pietarin liikenne kasvaa lähivuosikymmeninä.

Henkilö- ja tavaraliikenteen rata kulkisi Porvoosta Koskenkylän ja Kotkan kautta Luumäelle. Oikoradan rakentaminen maksaisi arviolta 1,2 miljardia euroa.

Liikennöintinopeus olisi mahdollista nostaa oikoradalla 250 kilometriin tunnissa. Matka Helsingistä Pietariin veisi kaksi ja puoli tuntia, kun se nykyisellään kestää yli viisi tuntia.

Ratahallintokeskuksen johdolla istunut työryhmä selvitti vaihtoehtoina myös oikoradan rakentamista Porvoosta Kouvolaan tai Vaalimaalle. Niidenkin kustannukset liikkuvat noin 0,9-1,2 miljardissa eurossa.

– Luumäen vaihtoehto vaikuttaa varovaisesti arvioiden parhaalta, osin myös kannattavuuslukujen valossa. Lopullista kantaa ei vielä voida kuitenkaan ottaa, summasi yli-insinööri Markku Pyy Ratahallintokeskuksesta.

Päärata kulkisi lentokentälle

Helsingin päässä työryhmä pitää kannattavana pääratayhteyden avaamista lentokentälle. Pasilasta Tuusulaan ja edelleen Keravalle kulkevan radan kustannukset olisivat noin 700 miljoonaa euroa.

Halvimmaksi Pietarin-liikenteen kehittäminen tulisi kuitenkin parantamalla nykyistä Helsinki-Lahti-Luumäki-Vainikkala-reittiä. Kerava-Kouvola-välin lisäkorjaukset veisivät noin 70 miljoonaa euroa.

Työryhmän selvitykset kurkottavat vuoteen 2050. Pietarin-junien matkustajamäärän arvioidaan nousevan silloin kahteen miljoonaan, kun viime vuonna matkustajia oli noin 340 000.

Selvitys lähti perjantaina lausuntokierrokselle maakuntiin. Varsinaiset ehdotukset työryhmä jättää liikenne- ja viestintäministeriölle alkukesällä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työryhmä kaavailee uutta oikorataa Porvoosta Luumäelle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat