Kokeile kuukausi maksutta

Vaasan rata sähköistetään vihdoin

Vaasan radan sähköistämistyöt saattavat alkaa jo ensi vuonna, mikäli kunnat lähtevät lainoittamaan hanketta. Hallitus on lupautunut rahoittamaan sähköistyksen kuluvan vaalikauden aikana.

Vaasan radan sähköistämistyöt saattavat alkaa jo ensi vuonna, mikäli kunnat lähtevät lainoittamaan hanketta. Hallitus on lupautunut rahoittamaan sähköistyksen kuluvan vaalikauden aikana.

Vaasan ja Seinäjoen välisen rataosuuden sähköistäminen varmistui tiistaina, kun hallitus sopi budjettikehyksestään. Kova lobbaus tuotti vihdoin tulosta, iloitsi Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio. Sähköistämistä on puuhattu vuosikaudet.

Hallituksen suunnitelmissa on rahoittaa hanke vuosina 2010-2011. Kustannuksiksi on laskettu runsaat 20 miljoonaa euroa.

Hanketta saatetaan aikaistaa vuodella, mikäli valtion kanssa sovitaan kuntarahoituksesta. Vaasa ja naapurikunta Mustasaari tekivät jo tammikuussa periaatepäätöksen hankkeen lainoittamisesta, mikäli tarve niin vaatii. Valtio on lähtenyt siitä, että kyse on korottomasta lainasta.

– Millä tahansa ehdolla mukaan ei kuitenkaan mukaan lähdetä, huomauttaa Lumio.

Vaasa on ainut aluekeskus, jolta on puuttunut sähköistetty junayhteys.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vaasan rata sähköistetään vihdoin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat