Kokeile kuukausi maksutta

Espoon kaupunginhallitus hyväksyi Länsimetron rakentamisen ja rahoitustavan

Espoon kaupunginhallitus on hyväksynyt tänään pitämässään kokouksessa Länsimetron rakentamisen aloittamisen ja rahoitustavan. Päätöksen mukaan Espoo rahoittaa oman osuutensa hankkeen suunnitteluvaiheesta kaupungin budjetista osoitettavin varoin ja rakentamisvaiheen osuutensa Länsimetro Oy:n ottamalla lainoituksella, jonka kaupunki takaa.

Päätöksenteon perustana on valmis hankesuunnitelma, jonka kustannusarvio on 713,6 miljoonaa euroa. Espoon osuus on 355,3 miljoonaa euroa ja Helsingin 144,2 miljoonaa euroa. Kaupungit ovat sopineet, että kustannukset jaetaan rajalta poikki periaatteen mukaan. Valtion osuus on 30 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Länsimetro-hanke edellyttää vielä sekä Espoon että Helsingin kaupunginvaltuustojen hyväksyntää. Espoon kaupunginvaltuusto päättää hankkeesta 19.5. ja Helsingin kaupunginvaltuuston on tarkoitus päättää asiasta 21.5. Rakennussuunnittelu käynnistyy heti Espoon ja Helsingin päätösten jälkeen, jotta rakentamisen aloittaminen olisi mahdollista vuoden 2009 loppupuolella. Tavoitteena on liikennöinnin käynnistyminen syksyllä 2013.

Hanke käsittää kalliotunnelissa Ruoholahdesta Matinkylään kulkevan metrolinjan. Se sisältää seitsemän nykyaikaista maanalaista metroasemaa ja bussien liityntäliikennejärjestelyt sekä pysäköintiratkaisut asemilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Espoon kaupunginhallitus hyväksyi Länsimetron rakentamisen ja rahoitustavan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat