Kokeile kuukausi maksutta

Tiehallinto uusii maanteiden päällysteitä 3100 kilometriä 2008

Maanteiden päällysteitä uusitaan tänä vuonna noin 3 100 kilometriä, mutta Tiehallinnon mukaan maanteiden kunnon ylläpitämiseksi tarvittava vuosittainen päällystysmäärä olisi yli 4 000 kilometriä. Viimeksi tähän on päästy vuonna 2005, jolloin päällysteiden uusimiseen sekä tien rakenteen korjaamiseen ja parantamiseen käytettiin noin 150 miljoonaa euroa. Tänä vuonna rahoitusta on käytettävissä noin 130 miljoonaa euroa. Päällystäminen on kuitenkin kallistunut vuodesta 2005 raaka-aineiden ja energian hintojen nousun myötä.

image
Tiehallinto pyrkii pitämään pääteiden päällysteet hyvässä kunnossa. Vähäliikenteisten teiden päällysteiden kunnon heikkenemistä torjutaan yhä useammin paikkauksin. Uusien päällysteiden säänkestävyyden parantamiseen on panostettava entistä enemmän, jotta urautumista hyvin kestävät päällysteemme kestäisivät jatkossa myös leudot talvet reikiintymättä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tiehallinto uusii maanteiden päällysteitä 3100 kilometriä 2008”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat