Kokeile kuukausi maksutta

VTT: Vesijohtoverkoston suurimmat saneeraustarpeet metallirakenteisissa putkissa

VTT on selvittänyt vesihuoltolaitosten tulevia saneeraustarpeita ja saanut selville, että vesijohtoverkostossa erityisesti metallirakenteisten putkien saneeraustarpeet ovat tällä hetkellä suurimmat ja kasvavat edelleen lähivuosina. Viemäriverkostojen kohdalla vastaava tilanne on betoniputkien kohdalla. Muoviputkien saneeraustarve on kasvamassa lähimmän 20 vuoden aikana huomattavasti.

VTT:n kumppaneina AssetVesi-projektissa toimivat Tampereen Vesi, Turun vesilaitos, Lahti Aqua Oy, Jyväskylän Energia Oy:n vesiliiketoiminta sekä tietojärjestelmätoimittaja Tekla Oyj. Vesihuoltolaitokset ovat jo jonkin aikaa keränneet sähköiseen muotoon tietoja verkostoista ja verkostoille tehdyistä kunnossapito- ja korjaustoimenpiteistä. VTT analysoi laitosten keräämää tietoa ja teki arvioita tulevista saneeraustarpeista.

Vesi- ja viemäriverkostojen osien kriittisyyden ja siten kunnossapito- ja saneeraustarpeen arviointiin kehitettiin hankkeen aikana järjestelmällinen menettely. VTT:n kehittämässä kvalitatiivisessa menetelmässä sovelletaan verkostojen osien keskinäisen kriittisyyden arviointiin luotettavuuskeskeisen kunnossapidon (RCM, reliability centered maintenance) metodiikkaa. Tässä tunnistetaan asiantuntijaryhmän voimin järjestelmässä esiintyvät yleisimmät viat ja häiriömahdollisuudet, arvioidaan niiden esiintymistodennäköisyyttä sekä seurausten vakavuutta eri näkökulmista ja valitaan lopuksi kriittisimmiksi arvioiduille kohteille soveltuva kunnossapitostrategia.

Tutkimusprojekti aloitettiin vuoden 2006 alkupuolella ja se päättyi 2008 maaliskuussa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “VTT: Vesijohtoverkoston suurimmat saneeraustarpeet metallirakenteisissa putkissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat