Kokeile kuukausi maksutta

Fortum varasi Pohjanlahdelta kaksi aluetta tuulivoimaloille

Fortum on tehnyt Metsähallituksen kanssa sopimuksen Pitkämatalan ja Maakrunnin merialueiden varaamisesta tuulivoimapuistoja varten. Merialueet sijaitsevat Pohjanlahdella Kemin, Simon ja Iin kunnissa. Molemmat alueet on maakuntakaavoissa varattu tuulivoima-alueiksi.

Pitkämatalaan voi Fortumin esiselvityksen mukaan rakentaa 800-900 megawatin ja Maakrunniin 350-400 megawatin merituulivoimalan. Niiden tuotanto vastaisi yhteensä noin 200 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta.

Johtaja Arja Kosken mukaan Fortum aloittaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyt molemmilla alueilla. Yhtiön arvion mukaan tuotanto olisi periaatteessa mahdollista aloittaa vuosina 2014-2016.

– On kuitenkin selvää, ettei uusiutuvien energialähteiden huomattava lisääminen ole taloudellisesti mahdollista nykyisillä sähkön hinnoilla, tuulivoima ja erityisesti merituulivoima mukaan lukien, huomautti Koski.

Fortumin mielestä kustannustehokkain ja kuluttajille edullisin keino tukea uusiutuvia energialähteitä olisivat pohjoismaiset vihreät sertifikaatit. Vihreät sertifikaatit ovat todistus siitä, että tietty määrä sähköä on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä.

Yhtiön tavoitteena on kasvattaa tuulivoiman tuotantoa huomattavasti vuoteen 2025 mennessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fortum varasi Pohjanlahdelta kaksi aluetta tuulivoimaloille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat