Kokeile kuukausi maksutta

Ilpo Saarinen palasi Avaran myötä asuntobisnekseen

(KORJAUS ILPO SAARISEN JOHTAMAN YRITYKSEN NIMEEN)

Omistusmyllerrysten riepotteleman Avara Suomi Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on valittu torstaina 26.6. Restructuring Advisors Finland Oy:n toimitusjohtaja Ilpo Saarinen. Avaran toiminnassa lieneekin odotettavissa jatkossakin tulkinnanvaraisia ratkaisuja, sillä Saarinen muistetaan kekseliäästä toiminnastaan Saton toimitusjohtajana.

(KORJAUS ILPO SAARISEN JOHTAMAN YRITYKSEN NIMEEN)

Omistusmyllerrysten riepotteleman Avara Suomi Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on valittu torstaina 26.6. Restructuring Advisors Finland Oy:n toimitusjohtaja Ilpo Saarinen. Avaran toiminnassa lieneekin odotettavissa jatkossakin tulkinnanvaraisia ratkaisuja, sillä Saarinen muistetaan kekseliäästä toiminnastaan Saton toimitusjohtajana.

image

Saarinen sai Saton asuntokaupoilla aikaan asuntopoliittisen myrskyn 1990-luvun loppupuolella. Sato osti yli 20 yhtiöltä vanhoja työsuhdeasuntoja vaihtamalla niitä yhtiön osakkeisiin. Asuntokauppa hoidettiin kaksivaiheisesti siten, että ensin vanha omistaja myi aravatalot säädeltyyn matalaan hintaan itse omistamalleen omistusyhtiölle. Sen jälkeen omistusyhtiö vaihtoi asunnot käyvästä hinnasta Saton osakkeisiin. Sato sai menettelyyn ohjeita valtiokonttorista.

Asuntorahasto ja valtiokonttori katsoivat, että väliyhtiömenettelyllä kierrettiin aravien säänneltyä myyntihintaa. Omistajat saivat asunnoista käyvän hinnan, vaikka niillä olisi ollut oikeus omarahoitusosuuteen perustuvaan hyvin matalaan myyntihintaan. Noin 25 miljoonan euron korvausvaatimukset ylihinnasta kuitenkin kaatuivat Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joka hyväksyi väliyhtiömenettelyn. Saariselle mylläkkä aiheutti Satosta potkut.

 

Fennia-ryhmällä suuri vaikutusvalta 

Saarinen valittiin Avaran hallitukseen riippumattomana jäsenenä. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin sijoitusjohtaja Timo Stenius (Eläke-Fennia). Muina jäseninä toimivat johtaja Esa Katajamäki (Oulun kaupunki), kaupunginkamreeri Henry Lehto (Keravan kaupunki), kansanedustaja Tapani Mäkinen (riippumaton), kiinteistösijoitusjohtaja Timo Rantala (Henki-Fennia) ja lakimies Minna Varis (Eläke-Fennia).

Hyvinkään, Kemin, Lahden ja Vantaan kaupunkien osakkeiden mitätöinnin jälkeen viiden suurimman omistajan osuus Avarasta nousi lähes 62 prosenttiin. Lisäksi viiden suurimman omistajan joukossa on kaksi yhtiötä sekä Fennia-ryhmästä että OP-ryhmästä eli käytännössä 62 prosentin omistusosuus keskittyy nyt kolmen tahon haltuun. Fennia-ryhmän ja OP-ryhmän ohella kolmas suuromistaja on Keravan kaupunki.

Suuresta osakeomistuksestaan huolimatta OP-ryhmällä ei siis ole edustusta Avaran uudessa hallituksessa. Sen sijaan toisen suuromistajan Fennia-ryhmän vaikutusvalta hallituksessa näyttää hyvin suurelta. Kolmen varsinaisesti Fenniaa edustavan jäsenen lisäksi puheenjohtaja Saarinen oli aiemmin toimitusjohtajana käynnistämässä kiinteistösijoitusyhtiö Exilion Capital Oy:tä, jonka osakkaita ovat Avaran suuromistaja Eläke-Fennia, Kuntien Eläkevakuutus, eläkevakuutusyhtiö Etera ja Tapiola-ryhmä.  

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Ilpo Saarinen palasi Avaran myötä asuntobisnekseen”

  1. Rakennuslehti kirjoitti kesäkuussa 2008 otsikolla ”Ilpo Saarinen palasi Avaran myötä asuntobisnekseen” mm. seuraavaa:

    ”Omistusmyllerrysten riepotteleman Avara Suomi Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on valittu torstaina 26.6. Restructuring Advisors Finland Oy:n toimitusjohtaja Ilpo Saarinen. Avaran toiminnassa lieneekin odotettavissa jatkossakin tulkinnanvaraisia ratkaisuja, sillä Saarinen muistetaan kekseliäästä toiminnastaan Saton toimitusjohtajana.”

    ”Asuntorahasto ja valtiokonttori katsoivat, että väliyhtiömenettelyllä kierrettiin aravien säänneltyä myyntihintaa.”

    ”Hyvinkään, Kemin, Lahden ja Vantaan kaupunkien osakkeiden mitätöinnin jälkeen viiden suurimman omistajan osuus Avarasta nousi lähes 62 prosenttiin.”

    Onko kellään tietoa siitä, kuka toimi noihin aikoihin Avara-konsernin toimitusjohtajana?

  2. TIEDOKSI TIEDONJANOISELLE

    Ilpo Saarinen ei toimi enää Avaran hallituksen puheenjohtajana. Syksyn 2010 salaisen L-kaupan aikoihin hän oli vielä Avaran hallituksen puheenjohtaja, mutta sai seuraavana vuonna tehdä tilaa nykyiselle seuraajalleen. Mainittakoon, että Avaran (AVAIN Asumisoikeus Oy:n 49 %:n vähemmistöomistaja) hallituksen puheenjohtajana Saarinen oli Rakennuslehden mukaan tietoinen siitä, että L:n ja M:n yhtiö oli ostanut Asuntorakentamisen Kehityssäätiöltä enemmistöosuuden (51 %) Avain Asumisoikeuden osakkeista. Saarinen kuului siis niihin harvoihin, jotka tiesivät kaupasta etukäteen. Kaupan osapuolten, kaupan kohteen edustajien ja Saarisen lisäksi ko. salaisesta kaupasta tiesi vain ARAn korkein johto. Rakennuslehden mukaan Saarinen totesi kaupasta, että ”Kyllähän ratkaisu oli pikkuisen yllättävä”.

    1. Tarkasti ottaen Saarinen kuului niihin, jotka tiesivät salaisesta L-kaupasta, ennen kuin se tuli julkisuuteen Rakennuslehden toimesta 4.11.2010. Eii ole varmaa, että hän tiesi siitä ennen kauppaa. Tämä korjauksena edelliseen viestiin.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat