Kokeile kuukausi maksutta

Kauppakeskusten neliömäärä tuplaantuu vuosikymmenessä

Suomessa on valmistumassa parin vuoden sisällä parikymmentä kaupan suurhanketta, joiden yhteispinta-ala on reippaasti yli 700 000 neliömetriä. Nykyiset 58 kauppakeskusta kattavat 1,2 miljoonaa neliötä. Suomen Kauppakeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Tiuraniemi arvioi, että vuosikymmenessä luku on kaksinkertainen.

Hyperhankkeita on muun muassa Vantaan, Turun, Tampereen, Kuopion, Jyväskylän ja Oulun seuduilla, Kymenlaaksossa ja jopa 20 000 asukkaan Pieksämäelläkin. Pieksämäelle vuonna 2010 valmistuva Ideapark on lottovoitto.

”Pieksämäki on metsän, mutta myös suurten kaupunkien keskellä. Yli puoli miljoonaa ihmistä asuu 100 kilometrin säteellä hyvien teiden ja rautatien ulottuvilla. Ostovoimaa siis riittää, kun jakajiakaan ei ole niin paljon kuin pääkaupunkiseudulla”, uskoo Pieksämäen elinkeinojohtaja Timo Savolainen. Hänen mukaansa Kuopioon tuleva Ikea ei verota vaan tukee Ideaparkia.

Vantaa teki vastikään puitesopimuksen kansainvälisen sijoitusyhtiön Carlylen kanssa Marja-Vantaan alueen kaupallisesta keskuksesta. Lähialueelle tulee myös 30 000 uutta asukasta ja suuri toimistokeskittymä. Ne eivät yksin jättikeskusta elätä.

”Ulkomainen sijoittaja on maailmanluokan peluri. Haimme sillä kansainvälistä näkemystä tulevaisuuden kaupalliseen keskukseen, joka palvelee laajalti asukkaita niin kaupallisten, julkisten kuin elämyksellisten tarpeiden puolesta”, perustelee Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kauppakeskusten neliömäärä tuplaantuu vuosikymmenessä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat