Vahanen vuoden 2010 koulutusmyönteisin työyhteisö
Vahanen-yhtiöt on saanut vuoden 2010 koulutusmyönteisimmän työyhteisön tunnustuspalkinnon. Valintaan vaikuttivat yhtiön koulutusmyönteinen ja kannustava ilmapiiri sekä henkilöstölle luotu oma koulutusjärjestelmä Vahanen Akatemia. Kiitosta sai myös jo vuonna 2003 palkittu mestari-oppipoikamalli, joka edistää hiljaisen tiedon jakamista ja yhteisiä toimintatapoja. Vahasella tehdään myös paljon yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa.

”Sain opiskella työn ohessa uuden tutkinnon ja työnantajani tuki minua monin eri tavoin opiskelussani. Innostukseni kouluttautumiseen koettiin positiiviseksi. Minua on kannustettu koko ajan ja työtehtäväni ovat kehittyneet opiskelun myötä”, Vahasta koulutusmyönteisimmäksi ehdottanut Unni Holm kertoo työnantajastaan.
Henkilöstön kehittämispäällikkö Hanna Laineen mukaan Vahanen Akatemia järjestää reilut 100 sisäistä koulutus- ja valmennustilaisuutta vuodessa. Vahanen Akatemia tukee myös henkilökohtaisten kehittymispolkujen toteuttamista.
Vuoden koulutusmyönteisin työyhteisö, aikuisopiskelija ja ohjaaja julkistettiin Aikuisopiskelijan viikon päätapahtumassa Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä aiemmin tällä viikolla.
Aikuisopiskelijan viikon järjestämisestä vastasi vuonna 2010 Aikuiskoulutuksen kehittämisyhtiö Aike Oy yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä Opin ovi -hankkeiden kanssa. Koulutusmyönteisen työyhteisö -tunnustus jaetaan vuosittain.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Vahanen vuoden 2010 koulutusmyönteisin työyhteisö”