Kokeile kuukausi maksutta

Rautaruukki hakee rakentamiseen kasvua asuntojen katoista ja infrasta

Rautaruukin Construction-divisioona hakee jatkossa kasvua nykyistä enemmän asuinrakentamisen kattotuotteista sekä infrastruktuurirakentamisesta. Toimitilapuolella puolestaan tavoitteena on siirtyä entistä enemmän kohti konsepteja. Rautaruukki syvensi lokakuussa kertomiaan strategisia painopisteitä torstaina 2. joulukuuta pääomamarkkinapäivässä.

image

”Rakentamisen liiketoiminnassa pääpaino on monistettavissa tuotteissa ja konsepteissa sekä energiatehokkaissa rakentamisen ratkaisuissa. Lisäksi kasvua haetaan asuinrakentamisen kattotuotteista sekä infrastruktuurirakentamisesta”, Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen linjasi.

Nykyisellään talonrakentaminen tuo noin kaksi kolmannesta Ruukki Construction -divisioonan liikevaihdosta. Käytännössä tämä yhtiön talonrakentaminen tarkoittaa muuta kuin asuinrakentamista, sillä se keskittyy kaupan, teollisuuden ja logistiikan rakennuksiin sekä toimisto- ja urheilurakentamiseen.

Rakentamisen liiketoiminnasta vastaavana johtajana vastikään aloittaneen Tommi Matomäen mukaan strategisena tavoitteena on tasapainottaa divisioonan liiketoimintaa. Asuntojen korjaus on vähemmän riippuvaista taloussuhdanteista, mikä tukee asuinrakentamisen kattotuotteiden kasvavaa painotusta. Myös infrapuolella kysyntä on suhteellisen tasaista, kun taustalla on julkinen sektori.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rautaruukki hakee rakentamiseen kasvua asuntojen katoista ja infrasta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat