Kokeile kuukausi maksutta

Cramo valmistelee jopa 100 miljoonan euron osakeantia

Cramo Oyj:n hallitus on päättänyt aloittaa nykyisten osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvan enintään 100 miljoonan euron osakeannin valmistelun. Hallitus on ehdottanut 24. maaliskuuta 2011 pidettävälle yhtiökokoukselle, että tämä valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 12 miljoonan Cramon uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa maksullisessa osakeannissa.

Cramo Oyj:n hallitus on päättänyt aloittaa nykyisten osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvan enintään 100 miljoonan euron osakeannin valmistelun. Hallitus on ehdottanut 24. maaliskuuta 2011 pidettävälle yhtiökokoukselle, että tämä valtuuttaa hallituksen päättämään yhteensä enintään 12 miljoonan Cramon uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa maksullisessa osakeannissa.

Cramon hallitus päättää tarkemmin tarjottavien osakkeiden määrästä ja uusien osakkeiden merkintähinnasta, mikäli yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista. Osakeanti on tarkoitus toteuttaa huhtikuun 2011 loppuun mennessä vallitsevat markkinaolosuhteet huomioon ottaen.

Osakeannilla kerättävät varat on tarkoitus käyttää yhtiön kasvustrategian tukemiseen ja taseen vahvistamiseen.

”Cramo on vastikään tehdyn Theisen-konsernin yritysoston avulla levittäytynyt uusille maantieteellisille markkinoille laajentaen liiketoimintaansa Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin ja Unkariin. Tämän kaupan sekä vuonna 2010 tehtyjen ulkoistamissopimusten avulla olemme ottaneet merkittäviä askeleita vuosien 2010-2013 strategiamme toteuttamiseksi. Suunniteltu osakeanti luo vakaan pohjan Cramon tuleville kasvuhankkeille”, Cramon toimitusjohtaja Vesa Koivula toteaa.

Hartwall Capital Oy Ab, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Cramon hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson sekä eräät muut hallituksen jäsenet ovat jo antaneet peruuttamattoman sitoumuksen merkitä annissa suhteellista omistusosuuttaan vastaavan määrän uusia osakkeita. Sitoumukset edustavat noin 17 prosenttia yhtiön rekisteröidyistä osakkeista.

Lisäksi Cramo on saanut Ilmariselta ja Hartwall Capitalilta sekä osakeannin järjestäjiltä Pohjola Pankilta ja Handelsbanken Capital Marketsilta merkintätakaukset kaikista mahdollisesti merkitsemättä jäävistä osakkeista. Hartwall Capitalin osalta sitoumus on sellainen, ettei sijoitusyhtiön ja sen määräysvaltapiiriin kuuluvien tahojen omistusosuus Cramossa nouse sitoumusten ja takausten seurauksena 30 prosenttiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Cramo valmistelee jopa 100 miljoonan euron osakeantia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat