Kokeile kuukausi maksutta

Firan toimitusjohtaja: Rakennusalan pitäisi ilmoittaa kaikki rikosepäilyt poliisille

HKR-Rakennuttajan projektipäällikköä koskeva lahjusvyyhti lähti purkautumaan Fira Oy:n poliisille tekemästä tutkintapyynnöstä. Yhtiön toimitusjohtaja Jussi Aho korostaa, että mikään yritys ei ole turvassa taloudellisilta väärinkäytöksiltä. Hän toivoo rakennusalan ryhdistäytyvän siten, että kaikki taloudelliset väärinkäytökset vietäisiin poliisin tutkittaviksi. Aho onkin esittänyt, että Rakennusteollisuus RT ottaisi järjestönä kantaa asioiden virallisen käsittelyn puolesta.

HKR-Rakennuttajan projektipäällikköä koskeva lahjusvyyhti lähti purkautumaan Fira Oy:n poliisille tekemästä tutkintapyynnöstä. Yhtiön toimitusjohtaja Jussi Aho korostaa, että mikään yritys ei ole turvassa taloudellisilta väärinkäytöksiltä. Hän toivoo rakennusalan ryhdistäytyvän siten, että kaikki taloudelliset väärinkäytökset vietäisiin poliisin tutkittaviksi. Aho onkin esittänyt, että Rakennusteollisuus RT ottaisi järjestönä kantaa asioiden virallisen käsittelyn puolesta.

Ahon mukaan yrityksissä työntekijöillä tulisi olla tiedossa selvät eettiset periaatteet, jotta he voisivat vastustaa esimiehen ehdottamaa rikollista toimintaa. Nyt hyviä ihmisiä voi hairahtua väärille poluille.

”Tämä liittyy harmaan talouden torjuntaan, harmaa talous ei poistu niin kauan kuin on tällaisia ostajia. Tilanne muuttuu, kun ihmiset tajuavat joutuvansa vastaamaan toiminnastaan vapaudellaan ja omaisuudellaan. Tämä murroskohta kannattaisi hyödyntää”, Aho sanoo.

”On hirmuisen suuri kiusaus ummistaa silmänsä tai olla hiljaa ja odottaa rikosten vanhenemista sen sijaan, että asioita lähdetään selvittämään poliisin kanssa. Toimialalla on paljon eettistä keskustelua käymättä. En halua liioitella asioita, mutta perimätaakkaa on paljon. Ongelmia on enemmän aliurakoitsija-pääurakoitsijasuhteessa, mutta epäilen, että niitä on myös rakennuttaja-pääurakoitsijatasolla”, Aho pohtii.

RT odottaa lisätietoja

RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti ei tyrmää Ahon esitystä. Hänen mukaansa paljastunut lahjusrikos on jyrkästi tuomittavaa ja poikkeuksellisen häikäilemätöntä toimintaa. Muuten tapahtumiin on kuitenkin vielä liian aikaista ottaa kantaa.

”Se keskustelu me tullaan käymään, se on ihan selvää. Mutta se on syytä käydä sen jälkeen, kun toiminnan varsinainen luonne on julkinen syytteen julkistamisen jälkeen. Silloin pääsemme ikään kuin yhden konkreettisen tapahtumaketjun kautta katsomaan, mitä siihen koko ketjuun on liittynyt ja kuinka laajaa se on ollut.”

Pipatin mukaan asiasta on keskusteltava yhdessä RT:n toimialajärjestöjen kanssa. Mietittäväksi tulee esimerkiksi se, menisivätkö kaikki tapaukset poliisille vai edellyttäisikö se jonkin taloudellisen kynnyksen ylittämistä tai vaikkapa kavallus-nimikettä.

Fira kärsi isot tappiot

Firan aikaisempi työpäällikkö on yksi lahjusjutun pääepäillyistä. Hän tuli Firaan YIT:stä ja palkkasi myöhemmin YIT:stä työmaainsinöörin ja vastaavan mestarin. Koko kolmikon epäillään osallistuneen rikokseen.

Ahon mukaan Firalle aiheutui tapahtumien kohteena olleesta metron valvomotyömaan hankkeesta usean tekijän summana huomattava taloudellinen vahinko. Jo viime vuoden tilinpäätöksessä käsitellyn tappion suuruus on tilintarkastajan laskelman mukaan 533 000 euroa. Laskelmassa on huomioitu yrityksen kiinteät kulut.

Näyttää siltä, että kaupungin rahaa on kiertänyt Firan kautta aliurakoitsijoille, jotka ovat muuttaneet rahat käteiseksi, mahdollisesti tekaistujen kuittien avulla. Sen jälkeen Firassa työskennellyt työpäällikkö sai rahat aliurakoitsijan edustajalta ja jakeli rahoja edelleen kaupungin projektipäällikölle ja muille tapahtumaketjuun osallistuneille.

Kerro havainnoistasi

Oletko havainnut lahjontaa, väärinkäytöksiä tai epärehellistä toimintaa? Kerro siitä meille Rakennuslehden toimitukseen (mikko.kortelainen@rakennuslehti.fi). Ilmoittajan tietoja emme paljasta, sillä noudatamme ehdottoman tiukkaa lähdesuojaa. Ilmoittajan lähettäjätiedot poistamme heti. Arkaluontoisten tietojen osalta käytä kotisähköpostia tai kaikkein turvallisinta menettelyä eli kirjettä. Osoitteemme on Huopalahdentie 24 B, PL 46, 00351 Helsinki.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Firan toimitusjohtaja: Rakennusalan pitäisi ilmoittaa kaikki rikosepäilyt poliisille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat