Kokeile kuukausi maksutta

Areva nosti korvausvaadettaan TVO:lta 2,6 miljardiin euroon

Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosta rakentava Areva–Siemens-konsortio on toimittanut hankkeen viivästymistä ja siitä aiheutuvia kustannuksia käsittelevään välimiesmenettelyyn uuden vahingonkorvausvaateen. Teollisuuden Voiman mukaan laitostoimittaja vaatii nyt TVO:lta yhteensä noin 2,6 miljardin euron korvauksia, kun aiempi vaatimus oli noin 1,9 miljardia euroa.

Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosta rakentava Areva–Siemens-konsortio on toimittanut hankkeen viivästymistä ja siitä aiheutuvia kustannuksia käsittelevään välimiesmenettelyyn uuden vahingonkorvausvaateen. Teollisuuden Voiman mukaan laitostoimittaja vaatii nyt TVO:lta yhteensä noin 2,6 miljardin euron korvauksia, kun aiempi vaatimus oli noin 1,9 miljardia euroa.

Uusi korvausvaatimussumma sisältää muun muassa laitostoimitussopimuksen viivästettyjä maksueriä noin 70 miljoonaa euroa, viivästyskorkoja noin 700 miljoonaa euroa ja saamatta jäänyttä voittoa noin 120 miljoonaa euroa.

TVO:n syyskuussa 2012 välimiesmenettelyyn toimittaman kanteen rahamääräinen arvio yhtiön kustannuksista ja menetyksistä oli noin 1,8 miljardia euroa.

”TVO on todennut laitostoimittajan aiemmin toimittaman kanteen aiheettomaksi ja perusteettomaksi. Meillä on kiinteähintainen avaimet käteen -sopimus, jossa laitostoimittaja on sitoutunut toimittamaan sopimuksen mukaisen Suomen turvallisuusmääräykset täyttävän ydinvoimalaitosyksikön. Laitostoimitussopimuksen mukaan laitostoimittaja vastaa viiveestä ja sen kustannuksista”, TVO:n lakiasioista vastaava johtaja Risto Siilos toteaa yhtiön tiedotteessa.

TVO ei ole kirjannut välimiesmenettelyssä esitettyjen vaatimusten perusteella saatavia eikä varauksia.

OL3-laitosyksikön kaupallisen sähköntuotannon piti alun perin alkaa huhtikuun lopussa 2009. Valmistuminen on kuitenkin viivästynyt. Laitostoimittajan edistymäraporttien perusteella TVO tiedotti helmikuussa varautuvansa siihen, että kaupallinen sähköntuotannon aloitus voi siirtyä vuoteen 2016.

Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjen mukainen välimiesmenettely alkoi laitostoimittajan aloitteesta joulukuussa 2008. TVO:n mukaan välimiesmenettely voi edelleen kestää useita vuosia ja siinä vaaditut määrät voivat vielä päivittyä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Areva nosti korvausvaadettaan TVO:lta 2,6 miljardiin euroon”

  1. Toivottavasti tästä otetaan oppia vastaaviin hankkeisiin jatkossa.Tässä kiinnostaa enää se tuottaako tämä laitos kestävällä tavalla sähköä koskaan.

  2. Eiköhän tuo ole selvä, että Areva on lähtenyt soitellen sotaan pilottivoimalaa tekemään – ja nyt joutuvat sitten maksamaan laskut.
    Toivotaan että sopimukset ovat sen verran yksiselitteisiä että Areva joutuu kiltisti maksamaan munimisensa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat