Maaliskuussa alkaneen EU:n Intelligent Energy Europe -ohjelmaan kuuluvan NeZeR-hankkeen päätavoitteena on lisätä energiatehokasta korjausrakentamista paitsi osallistujamaissa – Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Romaniassa ja Espanjassa – myös koko Euroopassa.
Lähes nollaenergiakorjaamisen jalkautuminen sekä osallistujamaihin että koko Eurooppaan varmistetaan kaupungeille tehtävillä toimintasuunnitelmilla, kansallisilla klustereilla sekä lähes nollaenergiakorjaus -teemaan liittyvällä suunnittelukilpailulla. Kilpailun kriteereinä ovat energiatehokkuuden lisääminen, päästöjen vähentäminen, asukkaiden osallistaminen ja kustannustehokkuus.
Hankkeeseen osallistuvat kaupungit saavat omat, lähes nollaenergiakorjaukseen liittyvät toimintasuunnitelmansa, joissa ratkotaan konkreettisesti energiatehokkaaseen korjaamiseen liittyviä haasteita tai ongelmia.
Kolmevuotisen NeZeR (Promotion of smart and integrated NZEB renovation measures in the European renovation market) -hankkeen ohjausryhmään kuuluu eurooppalaisia kaupunkeja, korjausrakentamisalan yrityksiä, rahoituslaitoksia sekä aiheeseen liittyvien tutkimushankkeiden edustajia. Suomesta ohjausryhmässä ovat mukana Riihimäen kaupunki, Paroc Oy sekä arkkitehtuuritoimisto Lylykangas.
Lähes nollaenergiakorjaamisen investointikustannukset ovat suuremmat kuin perinteisen korjaamisen, mutta pidemmällä aikavälillä pienentynyt energiankulutus ja uusiutuvan energian tuotto tuovat säästöä. Hankkeessa arvioidaan myös mahdollisia rahoitustapoja ja liiketoimintamalleja lähes nollaenergiakorjaukselle.
Suomessa hanketta rahoittavat IEE-ohjelman lisäksi Helsingin, Espoon ja Porvoon kaupungit, VTT sekä ympäristöministeriö. Mukana on myös muiden osallistujamaiden tutkimuslaitoksia ja kaupunkeja, joita ovat suomalaiskaupunkien ohella Tukholma Ruotsista, Rotterdam ja Amersfoort Hollannista, Timisoara Romaniasta ja Sestao Espanjasta.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Helsinki, Espoo ja Porvoo lähtivät mukaan eurooppalaiseen korjausrakentamisen hankkeeseen”